Digitoday

Testi: Logitech K480 -näppäimistö yhdistyy kolmeen laitteeseen yhtä aikaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Logitechin uuden bluetooth-näppäimistön juju on vaihdin, jonka avulla näppäimistön voi kytkeä vaikka Android-puhelimeen, iPadiin ja pc-kannettavaan – yhtä aikaa. Aivan kaikki ei testikäytössä sujunut teorian mukaan.
Logitechin uuden K480-näppäimistön perusidea on kiinnostava. Näppäimistön voi yhdistää bluetooth-yhteydellä kolmeen laitteeseen yhtä aikaa. Kulloinkin käytettävää laitetta vaihdetaan pyöreällä kytkimellä näppäimistön reunasta.

Vempain saattaisi siis sopia ahkeralle tekstiviestittäjälle, joka käyttää samalla jatkuvasti tietokonetta ja ehkä myös tablet-laitetta.

Puhelimen ja tablet-laitteen saa pystyyn näppäimistön yläpuolella olevaan uraan. Laitteessa ei kuitenkaan ole telakointiasemaa, eikä se siis lataa laitteita käytön aikana. Logitechin K480-näppäimistössä ei ole edes virtajohtoa, sillä se saa virtansa kahdesta AAA-patterista, joiden luvataan kestävän jopa pari vuotta.  

Täydestä langattomuudesta huolimatta näppäimistö ei ole matkakäytössä kovin kätevä, sillä se on matkalaitteeksi turhan painava ja kookas. Samoista syistä laite on riittävän tukeva pitämään pystyssä tablet-laitetta.  

Helppo yhdistää, mutta
yhteensopivuus ontuu

Näppäimistön bluetooth-paritus onnistuu yleensä melko helposti. Näppäimistön oikeassa yläkulmassa on yhdistämistä varten kaksi näppäintä, toinen Mac- ja iOS-laitteille, ja toinen Android-, Windows- ja ChromeOS-laitteille. Oikeaa nappia painetaan muutama sekunti, jonka jälkeen laitteen pitäisi näkyä esimerkiksi tabletin bluetooth-asetuksissa.

Laitteissa ja käyttöjärjestelmissä on yhdistämisessä pieniä eroja. Esimerkiksi iPhonella ja iPadilla riitti vain yhdistäminen laitteiden asetuksista, kun taas Samsungin Android-puhelin näytti numerosarjan, joka piti kirjoittaa näppäimistöllä.

Varsinaisessa käytössä näppäimistö toimii kohtalaisesti. Muovinen näppäimistö on pyöristettyine näppäimineen ehkä hieman lelumainen, mutta kirjoitustuntuma on hyvä, ja näppäimet ovat reilun kokoisia ja sopivan välimatkan päässä toisistaan.

Jostain syystä Samsungin Android-puhelimella kirjoitettaessa ä- ja ö-kirjaimet eivät toimineet oikein, vaan laite näytti toimivan yhdysvaltalaisena näppäimistönä, vaikka puhelimessa näppäimistön kieleksi oli valittu suomi.

IPhonella ja iPadilla kirjoittaminen taas onnistui ilman ongelmia. Näppäimistöstä löytyvät myös play- ja muut mediatoiston näppäimet sekä äänenvoimakkuuden säätö, jotka toimivat hyvin sekä Androidilla että Applen laitteiden kanssa.

Myös koti-näppäin löytyy, joka palautti laitteiden näytöt sovelluksista perusnäkymään. Android-puhelimen kanssa näppäimistön nuolinäppäimillä pystyi selaamaan nettisivuja ylös ja alas, Applen laitteissa tämä ei toiminut.

Käytössä alkaa pian vaivata, ettei näppäimistöllä voi ohjata yhdistetyn laitteen kaikkia toimintoja. Puhelimeen, tabletiin tai tietokoneeseen joutuu joka tapauksessa melko usein tarttumaan, vaikka käyttääkin niiden kanssa samaa näppäimistöä.

Lopulta herää kysymys, onko olemassa ongelmaa, johon Logitechin näppäimistö olisi ratkaisu. Ainakin lyhyet viestit kirjoittaa lopulta yhtä kätevästi puhelimella tai tabletilla.

Logitech K480 -näppäimistö saattaa toki sopia jollekulle sellaiselle, joka haluaa kirjoittaa pitkiä tekstejä tabletin ja/tai puhelimen kanssa. Varsinkin ä- ja ö-näppäinten toiminta oman laitteen kanssa kannattaa kuitenkin varmistaa etukäteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    4. 4

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. 6

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin saattue lähtee Olavinlinnasta

    8. 8

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    9. 9

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    10. 10

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin saattue lähtee Olavinlinnasta

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    4. 4

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. Näytä lisää