Digitoday

Valikko

Ensituntuma: Motorolan Google-kellossa arveluttaa yksi seikka

Motorola on ensimmäisiä valmistajia, joka on saanut Android Wear -kellon markkinoille. Otimme tuntumaa uutuuteen.

Toistaiseksi on vielä epäselvää, onko älykellojen vuosi 2014, 2015 vai joskus myöhemmin. Varmaa on lähinnä se, että Android saa oman starttinsa tänä vuonna.

Google-pohjaiset älykellot perustuvat Android Wear -määritykseen, mikä takaa ison ja yhteensopivan sovellustarjonnan. Kello liitetään osaksi Googlen palveluja, ja siinä toimivat Android-puhelimista tutut puhekomennot.

Mikä tärkeintä, laitteet toimivat kaikkien Android 4.3:a uudempien puhelimien kanssa, joten Samsungin omissa kelloissaan harrastamaa tökeröä yhteensopivuuden rajoittamista ei ole.

Ensimmäisiä Android Wear -kelloja edustaa Motorolan Moto 360, joka on tullut jo rapakon takana myyntiin 250 dollarin hinnalla. Saimme käsiimme yhden kappaleen Motoja ensituntumaa varten ja tutustuimme laitteeseen vajaan vuorokauden ajan.

Kuin Apple,
mutta tyylikkäämpi

Ensivaikutelma Moto 360:sta on mainio. Pakkaus on tyylikkään pyöreäksi muotoiltu. Kello noudattelee tyylikkään pyöreälinjaista muotokieltä, joka voisi olla melkein Applelta peräisin. Paitsi että Apple Watch ei julkistuksen perusteella näyttänyt läheskään yhtä tyylikkäältä.

Kello yllättää painavuudellaan. 49 grammaa ei ole paperilla paljon, mutta käytössä sen kyllä huomaa. Kyseessä on tosin lähinnä tottumiskysymys. Järeisiin rannepainoihin tottuneita Rolex-miehiä tämä tuskin haittaa, heille kello lienee kevyttä kamaa monessakin mielessä.

Nahkarannekkeesta tulee lisäpisteitä. Lisäksi mukana tulee laturi, johon kellon voi sujauttaa. Piuhojen irrottelemista ei tarvita ladattaessakaan.

Ruutu on kirkas ja isokokoinen. 2,56 tuuman täyspyöreä näyttö tottelee kosketusta mainiosti. Lasin pinta on täysin tasainen, eli kaartuvasta ratkaisusta ei ole kyse.

Asenna sovellus -
ja sitten toinen 

Kellon käyttöön ottamiseksi puhelimeen asennetaan Android Wear -sovellus Play-kaupasta, minkä jälkeen Motorola ohjaa asentamaan myös oman palvelusovelluksensa. Tämä edellyttää (jälleen yhden) käyttäjätilin luomista, tällä kertaa Motorola ID:n. Suomi ei kuulu kellon käyttökieliin.

Puhelimen ja kellon yhdistäminen ei onnistunut ensi yrittämällä, mutta tähän tuskin kenenkään kellon käyttö kaatuu. Kakkoskerralla onnistui jo.

Kello antaa aluksi opin peruskäyttölogiikasta, mutta sitä joutuu käytännössä kuitenkin opettelemaan vielä kantapään kautta jälkikäteenkin.

Kellon suurimpia juttua on puheohjaus. Tokaisemalla sanaparin "OK Google" kello herää henkiin ja ottaa vastaan äänikomentoja. (Tämä siis tarkoittaa myös sitä, että kello kuuntelee koko ajan aktiivisesti ympäristöään.)

Äänikomennoilla soittaminen tai tekstaaminen onnistui kehnosti, tai tarkemmin ottaen ei onnistunut lainkaan. Sen sijaan äänellä tehdyt Google-haut onnistuivat hyvin.

Yllättävän hyvin toimi myös pikaviesteihin vastaaminen sanelemalla. Kello tunnistaa ja muuntaa tekstiksi puhutun suomen ja vastailu lähti yhdyssanavirheitä lukuun ottamatta ymmärrettävässä muodossa

Kellolle puhumisessa on tosin se haittapuoli, että muiden ihmisten seurassa oudon miehen maineen saaminen näkyy tapahtuvan yllättäväkin nopeasti.

Akku hupenee
pelottavan nopeasti

Kellon päävalikosta löytyvät äänimuistiinpanot, muistutukset, askelmittarin tiedot, syketiedot, tekstarien lähetys, sähköposti, päivän kalenteritapahtumat, navigointi, ajastin, sekuntikello, hälytys sekä asetukset.

Lisää saa sovelluskaupasta, sillä kellon menestyksestä paljon on kiinni juuri applikaatioista. Tällä hetkellä on tarjolla muun muassa monenlaista pikaviestintä, pelejä, laskinta sekä urheilu-, terveys- ja laihdutussovelluksia. Lisää ilmestynee paljon ja nopeasti.

Kellon kanssa tuputetaan Google Nyt -palvelua. Maantieteelliseen paikannukseen perustuva systeemi lähettää kelloon enemmän tai vähemmän oleellisia "kortteja", kuten tiedon siitä, että kotiin on 27 minuutin matka. Google Nyt ei ole Suomessa vielä kovin laajassa käytössä, ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella siitä tuskin lienee sitä pientäkään iloa mitä Kehä III:n sisällä.

Älykellojen akkukestosta on esitetty huolia, ja vajaan vuorokauden perusteella huoli ei ole perätön. Akun varaustaso oli laski 20 tunnissa täydestä 13 prosenttiin. Vuorokauden käytön perusteella ei käy vielä lopullista tuomiota langettaminen, mutta selvää on, että latausta vaaditaan päivittäin.

Epäselvää vielä on, voiko akku loppua intensiivisemmässä käytössä kesken päivän ja minkä verran älykellon käyttö verottaa puhelimen akkukestoa.

Näihin asioihin toivomme voivamme palata, kun käsittelemme kelloa uudemman kerran lähiaikoina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    7. 7

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    10. 10

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    6. Näytä lisää