Digitoday

Valikko

Googlella hurjia suunnitelmia – puuhaa kvanttitietokonetta

Julkaistu:

Tietojenkäsittelyn suurena tavoitteena pidetty kvanttitietokone on myös Googlen suunnitelmissa.

Google on kertonut tehostavansa työtään kvanttilaskennan ja tekoälyn parissa. Yhtiön Quantum Artificial Intelligence -tiimi alkaa suunnitella ja rakentaa kvanttisuorittimia, jotka perustuvat suprajohtavaan elektroniikkaan.

Asiasta kertoi Googlen suunnittelujohtaja Hartmut Neven. Google ottaa hankkeeseensa mukaan UC Santa Barbara -yliopiston kvanttilaskennan asiantuntijan John Martinisin tutkimusryhmineen.

Näin Google pystyy testaamaan uusia suorittimia käyttämällä hyväksi kvanttitieteen viimeaikaisia teoreettisia näkemyksiä. Google ei kuitenkaan ole katkaisemassa vanhaa yhteistyötään kvanttitietokoneiden kehittäjän D-Waven kanssa.

– Jatkamme työskentelyä D-Waven tiedemiesten kanssa ja Nasa Amesissa sijaitsevan Vesuvius-koneen testaamista, Neven huomauttaa Google+ -viestissä. Kyseinen kone on tarkoitus päivittää käyttämään tuhannen kubitin Washington-suoritinta.

Yleiskäyttöinen kvanttitietokone mullistaisi tietojenkäsittelyn kokonaan. Koneessa kvanttibitin arvo voi olla samanaikaisesti sekä yksi että nolla, eli kaikki tulokset voidaan laskea samanaikaisesti. Tuloksena olisi huima harppaus laskentatehossa.

Mutta teknologia on äärimmäisen vaikeaa. Vuosien työstä huolimatta arkikäyttöinen kvanttitietokone häämöttää yhä jossain kaukaisessa tulevaisuudessa.

Googlen hankkeesta uutisoi muun muassa eWeek.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    2. 2

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    3. 3

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    4. 4

      Katsojat shokissa: Suosikkisarjan näyttelijätär muuttui kuin yhdessä yössä – kuvat järisyttävästä transformaatiosta

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. 6

      Kaikki kiellot kolmella kartalla: Näin Putinin vierailu sulkee Savonlinnaa maalla, merellä ja ilmassa

    7. 7

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Viranomainen hätkähti Postin uutispommia – Onko kirjeitä lain mukaan jaettava myös tiistaisin?

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    4. 4

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    5. 5

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    6. 6

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    2. 2

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    3. 3

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    4. 4

      Katsojat shokissa: Suosikkisarjan näyttelijätär muuttui kuin yhdessä yössä – kuvat järisyttävästä transformaatiosta

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. Näytä lisää