Digitoday

Kotiin kosketusta ymmärtävä seinä? Elopilta jännä ilmoitus

Julkaistu: , Päivitetty:

Muistatko Microsoftin tulevaisuusvideot, joissa toimistot ja koditkin ovat täynnä valtavia kosketusnäyttöjä? No jotain sen suuntaista voi yhä olla tulossa.

Ihan ensin kyse on kuitenkin taulumaisista kosketusnäytöistä, jotka ovat kooltaan 55 tai enimmillään 82 tuumaa. Microsoftin laiteyksikön johtaja Stephen Elop nimittäin sanoi Australian tilaisuudessa, että Microsoft aikoo alkaa massatuottaa PPI-näyttöjä (Perceptive Pixel)

Perceptive Pixel on Microsoftin vuonna 2012 ostama suurien kosketusnäyttöjen kehittäjä, mutta siitä ei ole sen koommin kauheasti puhuttu. ZDNet onnistui vahvistamaan, että The Australian lainasi Elopia oikein. Lisäksi TechCrunch sai Microsoftilta kuittauksen, että massatuotantoa todella valmistellaan.

ZDNetin mukaan Microsoftin prioriteettina suurissa kosketusnäytöissä on edelleen kokousten ja palaverien tehostaminen, vaikka taannoisessa tulevaisuusvideossaan Microsoftin jättinäytöt olivat ennättäneet seinän kokoisina jo myös kotikäyttöön.

Pöydänkokoiset ja -malliset kosketusnäytöt olivat muuten myös niitä alkuperäisiä Surfaceja, vaikka brändi liitetäänkin nykyään vain Microsoftin tablettiluokan laitteisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    3. 3

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    4. 4

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut, kolme tehohoidossa

    8. 8

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    9. 9

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    10. 10

      Turun puukotukset: Poliisilla tällä hetkellä yksi epäilty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    5. 5

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    8. 8

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    3. 3

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    4. 4

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. Näytä lisää