Digitoday

Valikko

Tällaiseen pystyy uusi Google-satelliitti – vajaateholla

Ensimmäiset maistiaiset päästävät ihmettelemään Madridin lentokenttää. Mutta ei vielä täydellä tarkkuudella.

DigitalGlobe julkaisi muutaman valokuvan, jotka sen uunituore WorldView-3-satelliitti nappasi kiertoradalta. Kuvat antavat osviittaa satelliitin kyvykkyydestä ja esittävät Madridin lentokenttää ja sen välitöntä ympäristöä Espanjassa.

Yhtiö on kärkäs huomauttamaan, että kuvat on kyllä otettu 30 senttimetrin tarkkuudella, mutta ne on esitettävä toistaiseksi alemmalla 40 senttimetrin tarkkuudella. Syynä ovat Yhdysvaltain viranomaisvaatimukset.

Satelliitin kuvastoa käytetään hyvinkin erilaisiin tarkoituksiin, joista Google ja sen kartat ovat vain yksi, vaikkakin kenties se suurta yleisöä kiinnostavin.

DigitalGloben mukaan kuvista voi päätellä entistä helpommin esimerkiksi auton tyypin, kuten henkilöauto tai pakettiauto sekä auton nopeuden sekä suunnan.

30 senttimetrin tarkkuuden uskotaan mahdollistavan myös vaikkapa maantien kulumisen seurannan tai lentokoneiden varustuksen ja ominaisuuksien tarkastelun. Satelliitista toivotaan apua myös maapallon luonnonvarojen kulutuksen vahtimiseen.

Pitkäaikainen Google Earth -harrastaja Timothy Whitehead ei huomannut esimerkkikuvissa juurikaan eroa siihen, mitä Google Earth -virtuaalimaapallo tarjoaa jo nyt vastaavassa paikassa. Mutta syynä voi olla esimerkiksi se, että vanhat kuvat on otettu lentokoneilla paljon lähempää maanpintaa.

DigitalGlobe julkaisi myös toisella satelliitillaan tallennetun kuva-animaation, joka esittää WorldView-3-satelliittia kantaneen raketin nousua avaruuteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    2. 2

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    3. 3

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    6. 6

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    7. 7

      Tiger Woods muistelee seksiskandaaliaan – ”Olimme niin rakastuneita Elinin kanssa, mutta sitten...”

    8. 8

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    9. 9

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    10. 10

      Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    2. 2

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    3. 3

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    6. Näytä lisää