Digitoday

Valikko

Julian Assange jumissa? Ei aio antautua

Julkaistu:

Uusien tietojen perusteella on epäselvää, mikä on muuttunut Wikileaksin perustajan vuosia kestäneessä pattitilanteessa.

Salaisten diplomaattisähkeiden vuotamisella monien yhdysvaltalaisten viholliseksi päätynyt Julian Assange ei välttämättä pääsekään piakkoin pois Ecuadorin suurlähetystöstä Lontoon keskustassa.

Assange ilmoitti eilen aikeistaan lähteä lähetystöstä "pian", mutta jätti keinot ja syyt epäselviksi. Mutta yksi syy voitaneen nyt sulkea pois, sillä Assangen edustaja Kristinn Hrafnsson totesi Reutersin mukaan, että Assange ei ole antautumassa poliisille.

Poliisi vartioi lähetystörakennusta ja on edelleen valmis ottamaan Assangen kiinni välittömästi hänen astuessaan ovesta ulos. Sen jälkeen hänet luovutettaisiin Ruotsiin epäiltynä seksirikoksista.

Assangen mukaan taustalla on juoni hänen luovuttamiseksi edelleen Yhdysvaltoihin.

Edustajan mukaan Assange voi lähteä vasta, jos Iso-Britannia "lopettaa piirityksen". Ilmeisesti toiveet lepäävät viimeaikaisissa muutoksissa Britannian luovutuslakeihin sekä suunniteltuihin keskusteluihin Ecuadorin ja Britannian ulkoministerien kesken. Mutta Britannian ulkoministeriön mukaan Assange olisi edelleen luovutettava Ruotsiin.

Julian Assange saapui Ecuadorin lähetystöön Lontoossa kesäkuussa 2012. Ecuador myönsi hänelle poliittisen turvapaikan elokuussa samana vuonna.

Yksi teoria on ollut, että Assangen on päästävä ulos lähetystöstä vakavasti heikentyneen terveytensä takia, mutta Assange on antanut ymmärtää, että tästä ei olisi kysymys. Toisaalta hän myöntää, että kaksi vuotta sisätiloissa ilman ulkoilualuetta tai suoraa auringonvaloa ei tee hyvää kenellekään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      9-vuotiaan Stellan sydäntä särkevä piirustus kaupan seinällä – Missä on Jaakko-kissa?

    2. 2

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Seivästähti Minna Nikkanen sai vihdoin uutisia Finnairilta – ”Käsittämätön tilanne”

    5. 5

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    6. 6

      Mahtavat laivat lipuivat Kotkasta Turkuun – mukana täystakiloituja aluksia jopa Brasiliasta asti

    7. 7

      O.J. Simpsonin, 70, kohtalo ratkeaa tänään – tällainen oli kivinen tie supertähdestä linnakundiksi

    8. 8

      Vain 35-vuotias laulajalupaus menehtyi kesken konsertin – Sähköiskun epäillään aiheuttaneen sydämenpysähdyksen

    9. 9

      Nainen loukkaantui vakavasti jäätyään kaivinkoneen alle Vaasassa: ”Kuljettaja huomasi nytkähdyksen”

    10. 10

      Pirkka-seksi jakaa kansan rajusti: ”Kun seksielämä on vuodesta toiseen yhtä kolmen minuutin Pirkkaa…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    5. 5

      Poliisilta poikkeuksellinen tiedote ”ihmisten kunnian palauttamiseksi”

    6. 6

      Poliisi ampui hätäpuhelun tehneen naisen USA:ssa – ampujan työpari paljasti mahdollisen syyn

    7. 7

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    8. 8

      Playboy-malli ei päässyt sisään maailmankuuluun nähtävyyteen – liian ”loukkaava” vartalo: ”Rintani vain ovat siinä, enkä voi sille mitään”

    9. 9

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    10. 10

      Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      9-vuotiaan Stellan sydäntä särkevä piirustus kaupan seinällä – Missä on Jaakko-kissa?

    2. 2

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Seivästähti Minna Nikkanen sai vihdoin uutisia Finnairilta – ”Käsittämätön tilanne”

    5. 5

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    6. Näytä lisää