Digitoday

Valikko

Wikipedian perustaja: "EU:n lainsäädäntö on sensuuria"

Jimmy Wales kritisoi kovaan ääneen EU:n nykyistä lainsäädäntöä Wikimania-konferenssin alla pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Euroopan unionin kiistelty "oikeus tulla unohdetuksi" -direktiivi on joutunut Wikipedian perustajan Jimmy Walesin hyökkäyksen kohteeksi, kertoo The Guardian.

Läpinäkyvyysraporttinsa julkaisun yhteydessä Jimmy Wales kritisoi sekä lainsäädäntöä että sen puitteissa Wikipedia-linkkejä ilmiantavia tahoja.

– Historia on ihmisoikeus. Yksi pahimmista asioista mitä voi tehdä on yrittää käyttää voimaa hiljentääkseen toiset, Wales lausui lehdistölle tiedotustilaisuudessa Lontoossa.

"Oikeus tulla unohdetuksi" viittaa EU:n vuonna 2012 määritellyn European Data Protection Regulationin seitsemänteentoista artiklaan sekä sen perusteella tehtyyn oikeuden päätökseen.

Google hävisi toukokuussa 2014 Espanjan korkeimmassa oikeudessa käsitellyn tapauksen, jonka seurauksena hakujätti joutui poistamaan espanjalaismiehen velkaantumista koskevan hakutuloksen palvelustaan.

Oikeuden päätös käytännössä avasi ovet muillekin valittajille, jotka ovatkin olleet tehokkaita vaatimaan erinäisiltä hakukoneilta tulosten poistamista.

Wales on kritisoinut oikeutta tulla unohdetuksi aiemminkin. Hänen mukaansa Googlen kaltaisilla palveluilla on oikeus toimituksellisen harkinnan käyttöön siitä mitä linkkejä hauissaan näyttävät. Lainsäädännön puuttumista tähän oikeuteen Wales rinnastaa sensuuriin.

Google itse on argumentoinut, ettei se halua käyttää toimituksellista oikeutta, vaan pitää koneellisesti aikaansaadut hakutulokset niin neutraaleina kuin mahdollista.

Wikimediaan kohdistuvia poistoja Googlen hakutuloksista on tapahtunut viimeisen viikon aikana viisi. Google ilmoittaa poistoista Wikimedialle, joka listaa ne verkossa.

Wikipedian lakimies Geoff Brigham kokee nykyisen lainsäädännön ongelmalliseksi. Hakukoneiden kun ei tarvitse ilmoittaa palvelulle, jonka sisältöä ne pimittävät.

– Tiedämme näistä poistoista vain, koska Google on ilmoittanut niistä Wikimedia Foundationille, Geoff Brigham kertoo.

Tätä läpinäkyvyyden puutetta Brigham kutsuu vain yhdeksi EU:n lainsäädäntöä koskevaksi ongelmaksi. Muutkin hakukoneet ovat saattaneet poistaa Wikimediaan kohdistuvia linkkejä, mutta Wikimedia ei välttämättä tiedä tästä, koska mitään velvoitetta ilmoittaa poistosta ei ole.

Brigham lisäksi kokee, että hakukoneen oikeus ilmoittaa poistosta saattaa olla vaarassa.

Wikimedia Foundationin johtaja Lila Tretikov puolestaan kuvailee nykytilanteen luovan orwellilaisia "muistireikiä".

– Paikkansa pitävät hakutulokset ovat häviämässä Euroopassa ilman julkista selitystä, kunnollista todistusaineistoa, tuomarien harkintaa, tai valitusprosessia, Tretikov huomauttaa.

Wikimedia Foundation on läpinäkyvyysraporttinsa mukaan saanut viimeisen kahden vuoden aikana 304 pyyntöä poistaa sisältöä palveluistaan, mutta ei ole suostunut yhteenkään.

Wikimedia myös kertoo, että heiltä ei ole vaadittu tiedon luovuttamista sellaisten lakien perusteella, jotka estävät kertomasta, mikäli tietoa vaaditaan.

Wales sanoo tämän huomautuksen olevan eräänlainen kanarialintu kaivoksessa. Jos tulevissa läpinäkyvyysraporteissa ei toisteta tätä huomiota, on syytä olettaa, että Wikimedia on ollut tällaisten vaatimusten kohteena.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

    2. 2

      Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Rynnäkkökivääri vietiin Puolustusvoimien ajoneuvosta – Syyttäjä: Poliisin epäillään suojelleen rikoksentekijää

    5. 5

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    6. 6

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    7. 7

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    8. 8

      Naapuririidan hirvittävä seuraus: Ammutuksi joutunut Huippumalli haussa -kilpailija kriittisessä tilassa

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    9. 9

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

    2. 2

      Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Rynnäkkökivääri vietiin Puolustusvoimien ajoneuvosta – Syyttäjä: Poliisin epäillään suojelleen rikoksentekijää

    5. 5

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    6. Näytä lisää