Digitoday

Valikko

Euroopan komeettaluotain vihdoin perillä: Nyt jännitetään

Julkaistu: , Päivitetty:

ESA kertoo Rosetta-luotaimen olevan melkein määränpäässään kaukaisen komeetan luona.

Euroopan avaruusjärjestö ESA seuraa silmät sikkuralla Rosetta-alustaan, joka on nyt yli kymmenen vuoden taipaleensa jälkeen pääsemässä Churyumov-Gerasimenko-komeetan luokse.

Uutisen kirjoitushetkellä Rosetta oli juuri suorittamassa ratkaisevaa moottorin polttoa asettuakseen kolmiomaiselle kiertoradalle komeetan ympärille. Tapahtumia voi seurata ESAn suorasta verkkolähetyksestä.

Jos ensimmäinen yritys ei jostain syystä onnistu, ESAn mukaan uusi yritys on mahdollinen muutaman päivän jälkeen. Peli ei siis ole kerrasta poikki.

Miljardin euron Rosetta laukaistiin vuonna 2004 ja siinä on paljon myös suomalaista teknologiaa. Tarkoitus on tehdä tarkin komeettakartoitus koskaan ja jopa saada Rosettan kyydissä oleva laskeutuja-alus Churyumov–Gerasimenkon pinnalle marraskuussa.

Päivitys:

– Olemme komeetan luona, ESAn tiimistä huudahdettiin juuri äsken merkkinä onnistuneesta saapumisesta.

Erään tiimiläisen mukaan saapuminen vastaa sitä, että on matkustanut pitkään autossa päästäkseen Disneylandiin ja on nyt saapunut parkkipaikalle. Näky ihastuttaa jo, mutta nyt vasta alkaa salaisuuksien selvittäminen.

Päivitys: 

Suora lähetys loppui toistaiseksi, mutta jatkuu tiedepalaverin merkeissä kello 14. Luvassa myös uusi kuva komeetasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Nimilista julki – tällä joukkueella Suomi lähtee MM-Lontooseen

    5. 5

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    6. 6

      Sara Forsbergin meikkikuva huvittaa – ”Äitini sanoi, että näytän halvalta prostituoidulta”

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    9. 9

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    10. 10

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    7. 7

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    8. 8

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Nimilista julki – tällä joukkueella Suomi lähtee MM-Lontooseen

    5. 5

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    6. Näytä lisää