Digitoday

Valikko

25 vuotta odotettu keksintö ei toteudu – joten se tehtiin huijaamalla

Leijulautailusta on otettu maistiaisia Amsterdamissa, joskin härpäkkeitä vaaditaan useampia erilaisia, eikä lautailija edes liiku mihinkään muuten kuin virtuaalisesti.
Vuonna 1989 ilmestynyt scifi-elokuva Back to the Future Part II esitteli maailmalle leijuvan skeittilaudan (hoverboard). Elokuva sijoittui vuoteen 2015, joka kappas vain koittaakin jo ensi vuonna. Mutta leijulaudasta ei ole merkkiäkään näyttävää huijausvideota lukuun ottamatta.

Mitä tehdä? Koska oikean laudan tekeminen vaikuttaa vaativan melkoista temppuilua fysiikan lakien kanssa, on amsterdamilainen viestintätoimisto Quince kääntynyt virtuaalitodellisuuden puoleen.

Quince esittelee Vimeo-videossaan, miten leijulautailu onnistuu käyttämällä Oculus Rift -silmikkoa, Kinect-liikeanturia ja Wii Balance Board -lautaa. Lopputulos ei vielä päätä huimaa ainakaan vierestä katsottuna, eikä peliympäristö oikein muistuta elokuvista tuttuja maisemia. Tosin siihen ei edes pyritä.

Tällä teknologian kolminaisuudella on kuitenkin saatu aikaan siellä olemisen tuntua lautailijalle, sillä esimerkiksi hänen virtuaaliset kätensä seuraavat tosielämän liikkeitä.

Teknologiakokeilusta kertoi muun muassa TechCrunch.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    3. 3

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    4. 4

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    5. 5

      Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

    6. 6

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    7. 7

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    8. 8

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    9. 9

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    10. 10

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    3. 3

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    4. 4

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    5. 5

      Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

    6. Näytä lisää