Digitoday

Valikko

Huhu: Microsoft helpottaa Xbox Onen tilaähkyä levytuella

Jos tuki ulkoisille kiintolevyille tuleekin, on vielä epäselvää, mitä se käytännössä tarkoittaisi.

Verkkoyhteisö Redditistä alkunsa saaneiden huhujen mukaan Xbox Onen käyttäjillä on pian mahdollisuus liittää konsoliinsa ulkoinen kiintolevy tuomaan lisätilaa peleille ja medialle.

Microsoft ei ole virallisesti vahvistanut huhua, mutta se myöntää suunnittelevansa konsolin perusominaisuuksiin suuria käyttökokemuksia parantavia lisäyksiä.

Todennäköisesti, mikäli huhut pitävät paikkansa, tuki ulkoisille kiintolevyille saadaan Xbox Onelle vielä tämän kesän aikana, sillä se on sama ajankohta, jolloin konsolille julkaistaan oma yksinoikeuspelisarja, jota kutsutaan nimellä Originals.

Tilausta ulkoisen kiintolevyn tuelle on, sillä jo nyt monet käyttäjät ovat valittaneet konsolin sisäisen kiintolevyn ahtaudesta, ja kun Xbox Onen pelitarjonta kasvaa koko ajan, kasvaa samalla myös tilantarve, jota ulkoinen kiintolevy peleille ja medialle helpottaisi huomattavasti.

Microsoft ei myöskään ole vahvistanut, millaisen tuen ulkoisille kiintolevyille se tarjoaisi: olisiko kyseessä täysin perinteinen, helposti vaihdettavissa oleva levy vai kenties erikoissuunniteltu kiintolevy, joita voisi ostaa vain Microsoftilta?

Xbox One elää muutenkin mielenkiintoisia aikoja, sillä Microsoftin taannoin Kinectille antama niskalaukaus saattaa jatkossa parantaa konsolin kokonaissuorituskykyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    8. 8

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    9. 9

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    10. 10

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    7. 7

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. Näytä lisää