Digitoday

Valikko

Kuinka käy ISS:n? Venäjä uhkaa sulkea jenkit ulos

Julkaistu: , Päivitetty:

Aikovatko Venäjä ja USA todella romuttaa 20 vuoden hedelmällisen yhteistyönsä avaruudessa? Niin voi todella käydä.
Kansainvälinen avaruusasema ISS kuusihenkisine miehistöineen on pysytellyt tähän asti pitkälti Ukraina-kriisin ulkopuolella – vaikka Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa muuten katkaisikin välit Venäjään. Mutta kaikki se voi muuttua radikaalisti.

Venäjän avaruus- ja puolustusasioista vastaava varapääministeri Dmitri Rogozin uhkasi tällä viikolla estää amerikkalaisia pääsemästä enää venäläisraketin kyydissä asemalle ja totesi myös, että Venäjä saattaa vetäytyä ISS:ltä kokonaan vuonna 2020 – eli neljä vuotta ennen kuin Yhdysvaltain nykyinen takaraja tulisi vastaan.

Rogozinin mukaan Yhdysvallat voisi " tuoda astronauttinsa kansainväliselle avaruusasemalle trampoliinilla". Hän viittasi Yhdysvaltain nykyiseen kyvyttömyyteen laukaista ketään avaruuteen. Uudet sukkulan korvaavat miehitetyt raketit ovat vielä vuosien päässä.

– Tämä on askel takaisin kohti kylmän sodan päiviä. Se on jäätymisen alku suurelle kumppanuudelle, joka taottiin viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, avaruusasiantuntija Marco A. Caceres Teal Groupista kommentoi Los Angeles Timesille.

Yhdysvallat ei voi jättää Venäjän uhkauksia huomiotta. Kongressin edustajainhuoneen Tiede-, avaruus- ja teknologiavaliokunta lähetti Nasan johtajalle Charles Boldenille joukon vaikeita kysymyksiä, jotka eivät vielä vähän aikaa sitten olisi tulleet mieleenkään: Voisiko aseman jakaa kahteen osaan, kuka omistaa sen avainjärjestelmät, tai mitä tapahtuisi tärkeälle tieteelliselle työlle, josta odotetaan merkittäviäkin hyötyjä ihmisille maan päällä?

On vaikea sanoa, onko suhteiden kiristyminen vaikuttanut mielialoihin tai asenteisiin itse aseman miehistön kesken. Mutta aina, kun media kysyy asiaa ISS:n amerikkalaisjäseniltä, he sanovat, että kavereita ollaan yhä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

    4. 4

      Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      Kommentti: Yli 700 euron ylimääräinen lasku paljasti harhaluulot luottokorttien turvallisuudesta

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    8. 8

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    9. 9

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

    4. 4

      Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. Näytä lisää