Digitoday

Valikko

Google hävisi EU:lle: Kiusallinen tieto voitava piilottaa

Yli vuosi siihen meni, mutta nyt on mustaa valkoisella. Euroopan unionin tuomioistuin päätti Googlea vastaan jutussa, jossa käsiteltiin kansalaisten oikeutta tulla unohdetuksi verkossa.

Euroopan unionin tuomioistuin Luxemburgissa antoi tiistaina päätöksen Googlen ja espanjalaismiehen välisessä kiistassa, josta on kehkeytynyt huomattavan seurattu köydenveto hakukoneiden ja EU-kansalaisten oikeuksista.

Jutussa mies on vaatinut Googlea poistamaan hakutuloksista hänelle haitallisia tietoja, jotka liittyvät hänen entisen talonsa huutokauppaan.

Tuomioistuin asettui asiassa yksityisyyttään varjelevien kansalaisten puolelle. Sen mukaan Googlea todella voidaan vaatia poistamaan arkaluontoisia tietoja hakutuloksista. Googlen mielestä moinen on sensuuria.

– Hakukoneen ylläpitäjä on velvollinen poistamaan henkilön nimellä suoritetun haun johdosta näkyvästä hakutulosten luettelosta linkit sivullisten julkaisemiin internet-sivuihin, joissa on kyseistä henkilöä koskevaa tietoa, päätöksessä sanotaan.

Tämä pätee myös silloin, kun kyseistä nimeä tai kyseisiä tietoja ei ole poistettu ensin tai poisteta samanaikaisesti näiltä internetsivuilta.

Lausunto on tässä esitettyä monisyisempi ja edellyttää tiettyjen ehtojen täyttymistä. Koko tuomioon voi perehtyä suomeksi tuomioistuimen julkaisemassa päätösasiakirjassa.

Juttua alettiin puida EU:n ylimmässä oikeudessa yli vuosi sitten. Uutistoimisto Reutersin mukaan oikeus katsoi nyt, että yksityisyyden loukkauksesta kärsineiden ihmisten oikeudet painavat vaakakupissa yleistä etua enemmän.

Oikeuden mukaan hakukoneen linkit "asiaankuulumattomiin" ja vanhentuneisiin tietoihin pitäisi poistaa pyydettäessä.

Päätöksen vaikutukset eivät ole välittömästi selviä. Google totesi BBC:n mukaan olevansa pettynyt ja varaavansa aikaa päätöksen seurausten arviointiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Kuvat: Yksivuotias Oscar hurmasi Ruotsin kultajuhlissa – suloisella pikkuprinssillä ja MM-pokaalilla ei juuri kokoeroa

    4. 4

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    5. 5

      Koiviston hautajaisissa esiintyy joukko kotimaisia huippuartisteja – siunaustilaisuus alkaa Surusoitolla

    6. 6

      Karhu ja kolme poikasta riistakamerassa säikäytti Jennin – paistoi lasten kanssa makkaraa paikalla päivää aiemmin

    7. 7

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Saara Aallon viehkeä yllätys Ahtisaarelle – lauloi kuin Marilyn: ”Paljon onnea, herra presidentti”

    10. 10

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    5. 5

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    6. 6

      Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

    7. 7

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    8. 8

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    9. 9

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    10. 10

      Hbl: Helsinkiläismies kuoli, mutta kukaan ei kertonut asiasta omaisille – selitys sai pojan tolaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Kuvat: Yksivuotias Oscar hurmasi Ruotsin kultajuhlissa – suloisella pikkuprinssillä ja MM-pokaalilla ei juuri kokoeroa

    4. 4

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    5. 5

      Koiviston hautajaisissa esiintyy joukko kotimaisia huippuartisteja – siunaustilaisuus alkaa Surusoitolla

    6. Näytä lisää