Digitoday

Target: "Emme tiedä täyttä vahinkoa"

Julkaistu:

Yhdysvaltalaisen kauppaketjun kärsimä tietomurto voi vielä paljastua tiedettyäkin pahemmaksi.

Noin 2000 myymälän Target-ketju on tutkinut joulun alla tapahtunutta tietomurtoaan nyt kuukausia, mutta kaikkia vahinkoja ei ehkä vieläkään tiedetä. Tämä käy ilmi Targetin perjantaisesta raportista (pdf) Yhdysvaltain rahoitusviranomaiselle SECille.

– Kärsimme merkittävän tietomurron vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä, emmekä pysty vielä päättelemään sen vaikutusten koko laajuutta, Target kirjoittaa. Ketju on kertonut 40 miljoonan maksukortin vaarantumisesta ja lisäksi se menetti muita tietoja 70 miljoonasta asiakkaasta. Siinä ei välttämättä ole kaikki.

– Tutkimuksemme jatkuvat, ja on mahdollista, että tunnistamme lisää informaatiota, johon päästiin käsiksi tai joka varastettiin, mikä voi oleellisesti pahentaa tappioitamme ja vahinkoa maineellemme.

Targetin joulukausi meni pilalle tietomurron vuoksi, mutta asiakasmäärät ovat alkuvuonna alkaneet palailla normaalimmiksi. Silti firma muistuttaa olevansa useiden valtiollisten tutkimusten ja oikeudellisten toimien kohteena tietomurron vuoksi. Seurauksena voi olla merkittävää vahinkoa Targetin tulokselle tai kannattavuudelle.

Target ei suinkaan ole yksin, sillä useita muitakin myymäläketjuja on murrettu samankaltaisin keinoin Yhdysvalloissa viime aikoina. Mutta Targetin uhrimäärät ovat omissa sfääreissään, minkä vuoksi on sitäkin murheellisempaa, ettei yhtiö reagoinut hälytyskelloihin, jotka soivat pian murron alkamisen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    5. 5

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    6. 6

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    7. 7

      Presidentti Sauli Niinistö tapaa Trumpin Valkoisessa talossa

    8. 8

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    9. 9

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    10. 10

      Eduskunnan ökyrikas Eero Lehti vaatii: lopettakaa yleissitovuus heti – se tekee Suomesta kroonisesti sairaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    8. 8

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    5. 5

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    6. Näytä lisää