Digitoday

Valikko

Google-autoon Google-liikennevakuutus?

Julkaistu: , Päivitetty:

Analyysi
Googlen kuskittomat autot voivat mullistaa liikennevakuutuksien myynnin.
Teknologiajätti Googlen kuskiton auto on ajanut jo 800 000 kilometriä ilman havereita. Ihmisillä on vaikeuksia päästä samanlaiseen suoritukseen.

Kuskittomat autot mullistavat maailman monella tapaa. Seuraukset ulottuvat myös vakuutuksiin. Googlen vakuutusvertailusivustot ovat jääneet yllättävän vähälle huomiolle.

Kolme vuotta sitten Google hankki brittiläisen BeatThatQuote.com-verkkosivuston 37,7 miljoonalla punnalla eli noin 45 miljoonalla eurolla. BeatThatQuote oli vakuutusten ja muiden rahoitustuotteiden vertailusivusto, josta Google on tehnyt oman palvelunsa.

Ranskalaiseen start-up-yrityksiä käsittelevän Rude Baguette -blogiin kirjoittava Quentin Ducreux Lerebours kertoi viime elokuussa, että Google on avannut vastaavan, autovakuutuksia vertailevan sivuston Ranskaan. Sivustosta on tällä hetkellä olemassa vasta kokeiluversio.

”Big data voi
räjäyttää vakuutukset”

Vakuutusliiketoiminta on informaation käsittelyä. Mitä enemmän ja mitä parempaa tietoa vakuutusyhtiöillä on asiakkaista, sitä paremmin ne pystyvät hinnoittelemaan vakuutukset.

Google tietää tämän. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan Eric Schmidtin mukaan uusi, tiedonkäsittelyä helpottava teknologia voi muuttaa vakuutus-, terveydenhuolto- ja energia-alan.

– Vakuutusala on ilmeisin, joka voi räjähtää big datan avulla, Schmidt sanoi uutistoimisto Bloombergin mukaan marraskuussa The Year Ahead -konferenssissa Chicagossa.

Informaatiota,
informaatiota

Informaation kerääminen ja käsitteleminen on kallista. Osa vakuutusyhtiöistä on luopunut mahdollisimman tarkan tiedon keräämisestä ja alkanut kysyä vain summittaisia kysymyksiä, jotka kertovat riittävästi tietoa esimerkiksi asiakkaan terveydentilasta. Tällöin yhtiöt ovat voineet luopua kalliista organisaatiosta.

Googlella on sen sijaan mahdollisuus alkaa kerätä mahdollisimman tarkkaa tietoa. Googlelle kertyy Britanniassa vertailusivuston kautta jatkuvasti tietoa siitä, minkälaisia vakuutuksia ihmiset ostavat.

Kun ihmiset alkavat käyttää Googlen autoja, kertyy tietoa myös ihmisten tavoista kulkea ja viettää vapaa-aikaa. Toki kuskittomia autoja suunnittelevat myös muut yhtiöt, mutta harvalla se yhdistyy yhtä suureen informaatiokoneistoon kuin Googlella.

Onnettomuudet
vähenevät

Kuskittomat autot muuttavat liikennevakuutusten myynnin. Kolariherkkyys pienenee, ja kun kolarikorvaukset ovat suurin osa liikennevakuutusten korvaussummista, vakuutukset halpenevat väistämättömästi. Tämä ei kuitenkaan uhkaa perinteisiä liikennevakuutuksia myyviä vahinkovakuutusyhtiöitä.

Googlen ydinbisnestä on hakukonemainosten myynti. Esimerkiksi suomalaiset vakuutusyhtiöt kilpailevat näkyvyydestä Googlen hakukoneessa.

Google voisi jo tällä hetkellä myydä palvelunsa kautta myydä omia vakuutuksiaan. Tämä kuitenkin vähentäisi kilpailijoiden halukkuutta mainostaa Googlen palvelussa.

Google on sanonut suomalaiselle vakuutusalan toimijalle, että sillä ei ole tällä hetkellä aikeita myydä omia vakuutuksiaan. Tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen.

Ehkäpä Google-auton saa ostaa vain kytkykaupalla vakuutuksen kanssa. Perinteisiä liikennevakuutuksia myyvät yhtiöt voivat olla helisemässä, jos big data räjäyttää vakuutusalan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    3. 3

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    4. 4

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. 6

      Juna törmäsi radalle päätyneeseen Toyotaan – ”Siinä kohtaa ei ole tasoristeystä”

    7. 7

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    8. 8

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    9. 9

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    10. 10

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    3. 3

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    4. 4

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. Näytä lisää