Digitoday

USA:n ja Venäjän nokkapokka ei yletä avaruuteen

Julkaistu: , Päivitetty:

Sadan miljardin dollarin koneisto toimii rasvatusti avaruudessa ja samaa voi sanoa sen kansainvälisestä miehistöstä.
Maailman monimutkaisimmaksi koneeksikin mainittu kansainvälinen avaruusasema ISS jatkaa maapallon kiertämistään 90 minuutin välein riippumatta siitä, mitä planeetan pinnalla tapahtuu. Nasan johtaja Charles Bolden vakuutti tiistaina, että miehistö toimii samalla tavalla.

– Juuri nyt kaikki on normaalia suhteissamme venäläisiin, Bolden sanoi muun muassa Space.comin mukaan Nasaan viitaten. Hän muistutti, että ISS on ollut pysyvästi asuttu jo 13 vuotta ja siihen ajanjaksoon mahtuu useita kansainvälisiä kriisejä.

Avaruusaseman toiminta ei häiriintynyt esimerkiksi lyhyen Georgian sodan aikana vuonna 2008, vaikka Yhdysvallat vastusti voimakkaasti Venäjän sotatoimia.

Boldenin mukaan on hyvin tärkeää ymmärtää, että koko avaruusasemahanke sai alkunsa Yhdysvaltain ja Venäjän kumppanuudesta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tämä kumppanuus avaruudessa on ennallaan ja normaali, Bolden korosti. Hänen mukaansa ei ole vähäpätöistä, että ajatus kansainvälisen avaruusaseman laittamisesta ehdolle Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi on saanut kasvavaa kannatusta.

Avaruussukkuloistaan luopunut Yhdysvallat on toistaiseksi riippuvainen Venäjästä saadakseen ihmisiä avaruuteen ja sieltä pois. Asemalla asuu jatkuvasti sekä venäläisiä että amerikkalaisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    4. 4

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    5. 5

      Kotihoidon työntekijä kuuli asunnosta ”kauheaa meteliä” – oven takana odotti järkyttävä yllätys, yleisavain pelasti

    6. 6

      Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen huomenna – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

    7. 7

      ”Ei huvita enää” – isovanhemmat kertovat, miksi eivät halua hoitaa lastenlapsiaan

    8. 8

      Kuka on suosikkisi? Miss Suomi -finalistit seksiä tihkuvissa otoksissa – ulkomainen sivu nosti 5 kaunotarta ylitse muiden

    9. 9

      Niinistö kommentoi Trumpin Pohjois-Korea-uhkausta New Yorkissa – ”Sieltäkin on hävitetty puheissa puoli maailmaa”

    10. 10

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    6. 6

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    7. 7

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    8. 8

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    9. 9

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    10. 10

      Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    4. 4

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    5. 5

      Kotihoidon työntekijä kuuli asunnosta ”kauheaa meteliä” – oven takana odotti järkyttävä yllätys, yleisavain pelasti

    6. Näytä lisää