Digitoday

Valikko

5g muuttaa maailman – mutta se tulee ihmisille yllätyksenä

Julkaistu: , Päivitetty:

5g on tulossa, mutta jo käytössä olevassa 4g:ssäkin on vielä reilusti ratkottavia asioista. Yksi niistä on tietoturva.

5g-verkkojen rakentamiselle tulee kiire. Nokian verkkoyhtiön NSN:n yhteiskuntasuhdejohtaja Sakari Kotola kertoi Barcelonan MWC-messuilla It-viikolle, että standardointi pitäisi saada päätökseen vuoteen 2015 mennessä ja tuotteistuksen on määrä alkaa vuonna 2020.

NSN:n vision mukaan verkkoliikenne tuhatkertaistuu vuosien 2010 ja 2020 välillä. Mutta kehitys jatkaa kasvamistaan tämän jälkeenkin: Kotolan mukaan NSN laskee liikenteen kymmentuhatkertaistuvan vuosien 2020 ja 2030 välillä.

Muutos on merkittävä, vaikka useimmat ihmiset eivät vielä näekään sen merkitystä. 5g-verkot muun muassa tekevät aivan uudenlaisesta etätyöskentelystä mahdollista, mikä saattaa johtaa suurempiinkin yhteiskunnallisiin muutoksiin.

NSN esitteli messuilla varsin samankaltaista ratkaisua kuin kilpailija Ericsson. Ericssonilla oli kauhakuormaajan päälle asennettu 360 astetta kääntyvä kamera, joka mahdollisti laitteen kauko-ohjaajan näkymät joka suuntaan.

NSN:n demo oli toteutettu panoraamanäkymää kuvaavalla kameralla ja tabletilla, jonka käänteleminen antoi vapaata näkymää yhtiön messuosastolta 360 asteen verran.

Solut pienenevät
ja halpenevat

Tekniikka muutoksen takana on hyvin erilaista kuin nykyiset mobiiliverkkoratkaisut. Jatkossa mobiiliverkkojen solukoot pienenevät rajusti.

– Kehitys vie siihen suuntaan, että pian tehdään 30 hengen soluja 300 hengen solujen sijaan, Kotola kertoo.

Pienemmät solut mahdollistavat tehokkaamman tiedonsiirron, kun tukiasemien kuormitus on pienempi. Vastaavasti ne käyttävät pienempää lähetystehoa. Kaupunkeihin tulee tukiasemia 10–20 metrin välein.

Tämä ei kuitenkaan johda verkkojen hintojen välittömään nousuun, sillä laitteet ovat merkittävästi halvempia kuin nykyisten verkkojen tukiasemat.

Tiedonsiirron tehokkuus
puhelimesta kahdeksankertaistuu

Ihmiset ovat tottuneet siitä, että mobiililaitteesta ei saa siirrettyä tietoa verkkoon yhtä nopeasti kuin verkosta laitteisiin päin. NSN kertoo olevansa hyvässä vauhdissa symmetriaongelman ratkomisessa.

Epäsymmetrian syy on se, että dataa ladataan suuntaavien antennien kautta, mutta siirretään ulospäin vastaavasti joka suuntaan lähettävällä laitteella eli puhelimella.

NSN:n ratkaisussa tietoa ei siirretä ainoastaan puhelimeen yhteydessä olevan päätukiaseman, vaan myös siihen kytkeytyneiden kuuntelevien tukiasemien välityksellä. Tähän asti kuunteleville asemille puhelimesta tullut data on ollut vain häiriötä, mutta palvelinpään ratkaisuilla on mahdollista koota ja hyödyntää tämä data.

NSN:n mukaan tekniikalla saadaan parhaimmillaan kahdeksankertaistettua tiedonsiirtonopeuden puhelimesta verkkoon päin.

Tietoturva levällään
4g:ssäkin

Vaikka 5g on tulossa, 4g:ssäkin on vielä tekemistä. Yksi työsarka on tietoturva. 4g:ksi kutsuttuun lte-tekniikkaan ei ole leivottu sisään salausstandardia samalla tavalla kuin 3g:hen, kertoo NSN:n pakettiverkkojen ja turvallisuusasioiden markkinointijohtaja Sari Kivinen.

Useimmat operaattorit nojaavat 3GPP (3rd Generation Partnership Project) -sääntelyelimen turvamääritykseen, mutta esimerkiksi kaikki suomalaisoperaattorit eivät sitä käytä.

Toinen on verkon luotettavuuden parantaminen. Datamäärien moninkertaistuminen johtaa jatkuvasti kasvavaan analytiikan ja automaation käyttöön. Kotolan mukaan NSN on tässä pitkällä ja on saanut hyviä tuloksia esimerkiksi verkko-ongelmien tunnistamisessa.

– Jo nyt pystymme tunnistamaan ja ehkäisemään 95 prosenttia verkko-ongelmista kahden päivän varoitusajalla. Esimerkiksi on mahdollista havaita ja käydä vaihtamassa hajoamassa oleva verkkokortti, Kotola selittää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      ”Suomi ensin” palasi Rautatientorille – poliisi vienyt mielenosoittajia väkisin maijaan

    4. 4

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    5. 5

      Jo toinen hautakiven kappale löytyi oudosta paikasta – ”mustia, kiiltäviä kiviä löytyy lisää”

    6. 6

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    7. 7

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    8. 8

      PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

    9. 9

      Poliisi epäilee: 73-vuotias surmattiin julmasti juhannuksena Helsingissä – uhrin liikkeistä pyydetään havaintoja

    10. 10

      Löytyykö lantiostasi muodikas kurvi? Nyt halutaan ”viululanteet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    3. 3

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    8. 8

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      ”Suomi ensin” palasi Rautatientorille – poliisi vienyt mielenosoittajia väkisin maijaan

    4. 4

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    5. 5

      Jo toinen hautakiven kappale löytyi oudosta paikasta – ”mustia, kiiltäviä kiviä löytyy lisää”

    6. Näytä lisää