Digitoday

Valikko

Mainostemppu? Kännykkäselfiet aiheuttivat täiepidemian?

Selfie, omakuva, valittiin vuoden sanaksi viime vuonna. Miljoonat nuoret näppäilevät kamerakännyköillä kuvia itsestään yksin ja ystävien kanssa. Mutta ovatko ryhmäomakuvat aiheuttaneet päätäiepidemian?

Täihoitoja Kaliforniassa myyvän Nitless Nogginsin Marcy McQuillanin lehdistötiedote selfien ja päätäiden yhteydestä levisi kuin epidemia mediassa. Maalaisjärjellä ajatellen täit leviävät kuin tauti, kun miljoonat teini-ikäiset panevat päänsä yhteen ryhmäkuvissa.

Asiassa on hypätty johtopäätökseen liian nopeasti, sillä päätäit eivät hyppää eivätkä muutenkaan ole nopeita, kirjoittaa asiaa tutkinut Cnet.

Los Angeles + USC Medical Centerin tri Nick Celano ei oikein usko pääteiden leviämiseen selfie-näppäilyn kautta. Hän sanoo, että lääketieteen opintojen mukaan päätäin tartunnan saaminen edellyttää pitkäaikaista kontaktia eikä 10 sekunnin kuvasessio ole hänen mielestään riittävän pitkä. Todennäköisemmin täit leviävät yhteisten kampojen, lakkien ja lakanoiden välityksellä, hän sanoi.

Celano ei kuitenkaan tyrmää kokonaan McQuillanin teoriaa. Pääkosketuksen välttämisestä ei ainakaan aiheudu vahinkoa.

Kyseessä on pelkkä markkinointitemppu, sanoi tri Richard J. Pollack, joka opettaa Harvardin julkisen terveydenhuollon koulussa ja pyörittää IndentifyUS-nimistä tuholaisten tunnistuspalvelua. NBC lainasi häntä:

– Tämä on markkinointitemppu eikä mitään muuta. Aina kun täisalonki avaa uuden haaraliikkeen, epidemia näyttää puhkeavan. Se kasvattaa bisnestä.

  • epidemia
  • selfie

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    2. 2

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    3. 3

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän?

    4. 4

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    5. 5

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    6. 6

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    7. 7

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    8. 8

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    9. 9

      The Times: Pohjois-Irlanti voi jatkaa EU-jäsenenä – jos liittyy Irlantiin

    10. 10

      Mies kuoli auton ajauduttua tieltä Janakkalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    5. 5

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    9. 9

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    10. 10

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    2. 2

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    3. 3

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän?

    4. 4

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    5. 5

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    6. Näytä lisää