Digitoday

Microsoft pitkittää Windows 7:n myyntiä yrityksille

Julkaistu: , Päivitetty:

Microsoft luopuu itse asettamastaan takarajasta Windows 7:n yritysmyynnin suhteen. Myynti jatkuu lokakuun jälkeenkin.
Käyttöjärjestelmän myynti oli tarkoitus lopettaa kokonaan kuluvan vuoden lokakuussa, ZDNet kertoo. Nyt jatkoa kuitenkin myönnettiin Windows 7:n yritysversioille.

Yrityksillä on mahdollisuus ostaa Windows 7 Professionalilla varustettuja koneita myös lokakuun 31. päivän takarajan jälkeen, toistaiseksi määrittelemättömään ajankohtaan saakka.

Windows 7 on maailman käytetyin pc-käyttöjärjestelmä 45 prosentin markkinaosuudellaan. Se julkaistiin lokakuussa 2009. Pian neljän ja puolen vuoden ikäisen käyttöjärjestelmän yleinen tukiaika on tulossa päätökseen huhtikuussa 2015.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mahdollisia korjauspaketteja ei Windows 7:lle ole enää kyseisen ajankohdan jälkeen saatavilla. Tietoturvapäivitykset käyttöjärjestelmälle jatkuvat kuitenkin vuoteen 2020 saakka.

Syynä Windows 7:n myynnin jatkamiselle on todennäköisesti Windows 8:n kehno suosio erityisesti yrityskäytössä.

Useat yritykset ovat vastikään siirtäneet it-infraansa Windows XP:stä Windows 7:ään, eikä uusi päivitys houkuttele tai tarjoa merkittävää kilpailullista tai tuotannollista etua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    3. 3

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    6. 6

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    7. 7

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    10. 10

      Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    3. 3

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    6. Näytä lisää