Digitoday

Androidin valta ulottuu myös älykelloihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Googlen Android-käyttöjärjestelmä on leviämässä älypuhelimista ja taulutietokoneista myös älykelloihin. Viime vuonna toimitetuista älykelloista 61 prosenttia perustui Androidiin.

Älykellojen markkinat ovat vasta idulla, mutta kasvu on nopeaa. Strategy Analyticsin Neil Mawston sanoi Fierce Wirelessille, että vuonna 2012 älykelloja toimitettiin 300 000, mutta viime vuonna jo 1,9 miljoonaa.

Androidin ja koko sektorin takana on Samsungin Galaxy Gear, jonka myyntiä on edistetty vahvasti muun muassa Yhdysvaltain, Britannian ja Etelä-Korean suurilla markkinoilla. Suomessa DNA on jakanut Galaxy Gear -älykelloa Samsungin huippuälypuhelimen Galaxy Note 3:n ilmaisena kylkiäisenä.

Androidilla on myös kilpailijoita. Strategy Analyticsin Woody Oh nostaa niistä esiin Firefoxin ja Pebble OS:n. Hän huomauttaa kilpailijoiden kärsivän tällä hetkellä rajatusta ekosysteemistä ja vaatimattomasta jälleenmyyntikanavasta.

Oh arvelee myös, että avoimeen Tizeniin ja Microsoftin käyttöjärjestelmään pohjautuvalla älykellolla voisi myös olla menestymisen mahdollisuuksia, vaikka ne eivät ylläkään Applen potentiaaliin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    2. 2

      Yle: Useita kiinniotettuja Turun puukotukseen liittyen

    3. 3

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      KRP: Puukotuksesta lisätietoja piakkoin

    8. 8

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    9. 9

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    10. 10

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    2. 2

      Yle: Useita kiinniotettuja Turun puukotukseen liittyen

    3. 3

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. Näytä lisää