Digitoday

Valikko

Huhu: Microsoft lykkäsi Windows-päivitystä

Windows 8.1 update 1 on nyt tulossa vasta huhtikuussa, epäviralliset tiedot kertovat. Päivityksestä vuoti jakoon myös uusi koontiversio.

Windows 8.1 update 1:n julkaisuajankohta on muuttunut jo useaan otteeseen. Alun perin päivitys oli tarkoitus julkaista toukokuussa, mutta ajankohta vaihtui maaliskuulle. Tällä hetkellä todennäköisin julkaisuajankohta on huhtikuussa.

ZDNetin
Mary Jo Foleyn lähteet kertovat, että julkaisua on lykätty maaliskuulta huhtikuulle. Väliin mahtuu vielä muutamia koontiversioita, joista 9600.16608 on ehtinyt jo livahtaa julki, kertoo Windows-vuotaja Wzor Twitterissä.

Odotettu Windows 8.1:n ensimmäinen suurempi päivitys on siis tulossa näillä näkymin alkukeväästä, tarkalleen ottaen 8. huhtikuuta.

Huhtikuussa myös Microsoftin käyttöjärjestelmävanhuksen, Windows XP:n, letkut irrotetaan. Microsoft onkin julkaissut jälleen uuden kehotuksen ja ohjeet siirtyä käyttämään uudempaa Windows-versiota.

Windows 8.1 update 1:n odotetaan tuovan useita käyttäjien toivomia uudistuksia, kuten selkeyttä uuteen Metro-käyttöliittymään sekä parannuksia perinteiselle työpöydälle. Myöhempään Windows "Thresholdiin" spekuloitua Käynnistä-valikkoa ei kuitenkaan liene vielä lupa odottaa.

Uusia ominaisuuksia päivitykseen tuskin on enää luvassa, vaan Microsoftin ennustetaan korjaavan aiemmissa koontiversioissa ilmenneitä bugeja ja parantavan käyttökokemusta ja käyttöjärjestelmän suorituskykyä. Kuvakaappaukset uusimmasta vuotaneesta koontiversiosta lienevät vuorossa pian.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    6. 6

      Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

    7. 7

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    8. 8

      Naistenklinikkaa remontoitiin 48 miljoonalla, tiloissa heti vesivahinko: ”Siinä on asentajalle sattunut moka”

    9. 9

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    10. 10

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    6. Näytä lisää