Digitoday

Valikko

Twitter säikäytti sijoittajat suurella tappiolla

Mikroblogipalvelu on pakkomuutosten edessä: Twitter teki loppuvuonna yllättävän suuren tappion, mikä painoi osaketta alaspäin.

Mikroblogipalvelu Twitterin liikevaihdon kasvu jäi viime vuoden lopussa markkinoiden odotuksista ja yhtiön tappio oli ennakoitua suurempi. Tämä herättää huolta sijoittajissa, jotka ovat alkaneet epäillä osakkeen korkean noteerauksen oikeutusta. Osake halpenikin New Yorkin jälkikaupassa jyrkimmillään 19 prosenttia.

Twitter listautui viime marraskuussa New Yorkin pörssiin. Toisin kuin yhteisöpalvelut Facebook ja LinkedIn, jotka olivat voitollisia listautuessaan pörssiin, Twitter tekee tappiota eikä ole luvannut kääntyvänsä lähiaikoina voitolliseksi.

Twitterin neljännen neljännen neljänneksen nettotappio ylsi 511,5 miljoonaan dollariin, kun se vuotta aikaisemmin oli vain 8,7 miljoonaa dollaria. Analyytikot olivat uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa odottaneet puolta pienempää, 253,5 miljoonan dollarin tappiota.

Yhtiön mukaan suurta tappiota selittää osakepalkkiojärjestelmän kulut.

Liikevaihto nousi vuotta aikaisemmasta 112 miljoonasta dollarista 243 miljoonaan dollariin, kun markkinaodotus oli 218 miljoonaa dollaria. Noin 75 prosenttia yhtiön mainostuloista tuli mobiilimainonnasta.

Twitter kertoi, että sillä oli loka–joulukuussa 241 miljoonaa aktiivista kuukausittaista käyttäjää, mikä oli 30 prosentin kasvu vuotta aikaisemmasta, mutta hitaampaa tahtia kuin edellisen neljänneksen 39 prosenttia. Yhtiön toimitusjohtajan Dick Costolon mukaan Twitter lisää ponnistelujaan käyttäjämäärän kasvattamiseksi muun muassa muuttamalla sivustoaan helppokäyttöisemmäksi.

Twitterin osakeanti oli Yhdysvaltain tekno-osakkeiden suurin sen jälkeen, kun Facebook listautui pörssiin vuoden 2012 toukokuussa. Yhtiön markkina-arvo yltää 37,4 miljardiin dollariin eli se on suurempi kuin esimerkiksi vähittäismyyntiketju Targetin.

(Oikaisu: Twitterillä on oman ilmoituksensa mukaan 241 miljoonaa aktiivista kuukausittaista käyttäjää, eikä 241 aktiivista kuukausittaista käyttäjää.)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    2. 2

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    3. 3

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    4. 4

      Hurja juoksu Lontoon maratonilla – 12 vuotta vanha maailmanennätys rikki

    5. 5

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    6. 6

      Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

    7. 7

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

    8. 8

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    9. 9

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    10. 10

      Pokka pitää -tähti Patricia Routledge IS:n erikoishaastattelussa – yksi erikoispyyntö toimittajalle ennen tapaamista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    2. 2

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    3. 3

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    4. 4

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    5. 5

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    6. 6

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    7. 7

      Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

    8. 8

      Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

    9. 9

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    10. 10

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    2. 2

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    3. 3

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    4. 4

      Hurja juoksu Lontoon maratonilla – 12 vuotta vanha maailmanennätys rikki

    5. 5

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    6. Näytä lisää