Digitoday

Agentteja ja strategiaa: Suomalaisstudiolle miljoonarahoitus

Julkaistu: , Päivitetty:

Playravenin ensimmäinen peli ilmestyy keväällä, toisen työstämistä aloitellaan.

Suomalainen Playraven-mobiilipelistudio on saanut 1,7 miljoonan euron rahoituksen. Rahoituksen taustalla ovat muun muassa pääomasijoittajat Creandum ja London Venture Partners sekä suomalainen Jari Ovaskainen.

Playraven työstää parhaillaan iPadille ensimmäistä peliään, strategiapeli Spymasteria, jonka on määrä ilmestyä keväällä 2014. Kyseessä ei ole kaikille tarkoitettu kausaalipeli Angry Birdsin hengessä, vaan uusia pelimekaniikkoja esittelevä agenttiteemainen strategiapeli.

– Tablettien ja älypuhelinten määrä on jo ylittänyt televisioiden määrän. Uskomme, että näin valtava yleisö vaatii jo yksilöllisiä pelejä, eivätkä kaikille suunnatut pelit enää kata kysyntää, sanoo Playravenin toimitusjohtaja Lasse Seppänen tiedotteessa.

Studion toinen tiimi aloittaa toisen pelin kehittämisen alkuvuodesta.

Vuonna 2013 perustettu yhtiö hakee rahoituksen turvin uusia työntekijöistä. Nykyisellä tiimillä on mobiilipeli- ja free to play -rahastusmallin kokemusta muun muassa Remedyltä, Digital Chocolatelta ja Woogalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, kuoli

    2. 2

      Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

    3. 3

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    4. 4

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    5. 5

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    6. 6

      Kuvat, joita lapsesta ei pitäisi jakaa somessa: ”Vanhemman tulee huomioida aina lapsen etu”

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

    9. 9

      Sofi, 22, näyttää aivan poptähti Selena Gomezilta – hurja yhdennäköisyys herättää hämmästystä: ”Ihan hullua!”

    10. 10

      Presidentti Sauli Niinistö kertoi hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    10. 10

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, kuoli

    2. 2

      Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

    3. 3

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    4. 4

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    5. 5

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    6. Näytä lisää