Digitoday

Valikko

Lasit, kellot, rannekkeet: Puettavat älylaitteet lyövät läpi

Deloitte ennustaa puettavien älylaitteiden saavuttavan kuluttajien suosion tänä vuonna.
Konsulttiyhtiö Deloitte veikkaa puettavien älylaitteiden lyövän itsensä läpi tänä vuonna. Deloitte ennustaa älylaseja, älykelloja ja aktiviteettirannekkeita myytävän tänä vuonna kymmenen miljoonaa kappaletta luoden kolmen miljardin dollarin markkinan.

– Puettavien älylaitteiden teknologiassa ja markkinassa on vielä paljon epävarmuutta, mutta ennustamme kuluttajien mielenkiinnon johtavan tuottoisille markkinoille niin lasien, kellojen ja aktiivirannekkeiden tuoteryhmissä. Kuluttajakäytön lisäksi puettavat teknologiat tulevat tehostamaan työntekoa esimerkiksi raskaan teollisuuden saralla, Deloitten toimialajohtaja Jukka-Petteri Suortti sanoo yhtiön tiedotteessa.

Kasvun odotetaan jatkuvan ja vuonna 2020 käytössä ennustetaan olevan 100 miljoonaa puettavaa älylaitetta.

Deloitte perustaa arvionsa kansainväliseen teknologia-, media- ja telekommunikaatioalaa luotaavaan TMT Predictions 2014 -selvitykseensä, joka julkaistiin kolmannentoista kerran.

Raportti ennustaa muun muassa viihde-elektroniikan myynnin ylittävän tänä vuonna yli 750 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Kasvun ennustetaan kuitenkin tasoittuvan ja markkinan tasaantuvan 800 miljardin dollarin paikkeille, kun kuluttajien "digitaaliset olohuoneremontit" valmistuvat, yhtiö muotoilee tiedotteessa.

Lisäksi Deloitte arvioi Whats app -tyyppisten pikaviestipalveluiden käytön kasvavan nopeasti ja niiden muodostavan jopa 70 prosenttia kaikista tänä vuonna matkapuhelimista lähetetyistä viesteistä.

Pikaviestien käytön kasvu ei kuitenkaan Deloitten mukaan näy kassavirtana. Yhtiö laskee perinteisten tekstiviestien tuottavan 100 miljardia dollaria tänä vuonna eli noin 50 kertaa enemmän kuin kaikki pikaviestipalvelut yhteensä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester Arenassa räjähti, useita kuollut – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

    2. 2

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    6. 6

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    7. 7

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    8. 8

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    9. 9

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    10. 10

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester Arenassa räjähti, useita kuollut – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

    2. 2

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    6. Näytä lisää