Digitoday

Valikko

Piskuinen Edison-tietokone tukee Inteliä mobiilissa

Intelin sd-muistikortin kokoinen Edison-prosessori vauhdittaa yhtiön suunnitelmien mukaan puettavaa teknologiaa.

Tehokas ja pienikulutuksinen arm-arkkitehtuuri on ollut kantona Intelin kaskessa ja yrityksissä saada prosessorit mobiililaitteisiin. Yhtiön vastaus nähtiin CES-messuilla ja se on nimeltään Edison.

Intelin toimitusjohtaja Brian Krzanich esitteli Las Vegasin CES-messuilla Intelin tulevaisuuden teknologiaa. Mukana oli pieni sd-muistikortin kokoinen tietokone, jota yhtiö kutsuu Edisoniksi.

Edison perustuu Intelin Quark-arkkitehtuuriin, se valmistetaan 22 nanometrin prosessilla ja siinä on kaksi ydintä. Sen perustana toimii perinteinen x86-arkkitehtuuri.

Intelin Quark-arkkitehtuuriin perustuvat laitteet kuluttavat energiaa hyvin niukasti, ovat pienikokoisia ja siksi niitä markkinoidaankin ensisijaisesti muuhun kuin perinteiseen käyttöön. Tällaisia ovat esimerkiksi  esimerkiksi puettava teknologia, johon Intel aikoo tosissaan satsata.

Edisonista löytyy tuki Linuxiin pohjautuvalle käyttöjärjestelmälle sekä wlan- ja bluetooth-valmiudet.

Tarkka julkaisuajankohta on toistaiseksi epävarma, mutta yleisölle puhunut Krzanich lupaili tuotteita myyntiin tulevaksi kesäksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. 6

      Jaajo Linnonmaa voitti Totossa moukan tuurilla melkein kymppitonnin – joutui luopumaan rahoista

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    9. 9

      Raimo Summaselle rapsahti pitkä toimitsijakielto ja sakot

    10. 10

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    10. 10

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. Näytä lisää