Digitoday

Valikko

Taas vesipulma: Nasa siirtää avaruuskävelyä

Nasa siirsi seuraavan avaruuskävelyn jouluaattoon, koska yhteen avaruuspukuun saattoi edellisellä kävelyllä päästä vettä. Ongelma ei kuitenkaan liity viime kesän vaaratilanteeseen.

Astronautti Rick Mastracchio joutuu vaihtamaan toiseen avaruuspukuun, kun hän ja Mike Hopkins jatkavat kansainvälisen avaruusaseman jäähdytysjärjestelmän korjauksia.

Alun perin maanantaille kaavailtu toinen avaruuskävely on nyt ajoitettu tiistaille jouluaattoon, jotta varapuku ehditään sovittaa Mastracchiolle, Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoo.

Alkuperäistä pukua ei Nasan mukaan käytetä, koska sen jäähdytyslaitteeseen (sublimator) saattoi päästä vettä, kun avaruuskävelijät palasivat ilmalukkoon ja sitä paineistettiin lauantaina.

Potentiaalinen ongelma ei liity lainkaan viime kesän vaaralliseen vikaan, kun astronautin kypärä alkoi täyttyä vedellä kesken avaruuskävelyn. Nasan mukaan sekä Mastracchio että Hopkins kertoivat pysyneensä kuivina läpi avaruuskävelyn, eivätkä he olleet vaarassa.

Lauantain avaruuskävelyllä astronautit saivat siirrettyä aseman ongelmaisen pumppumoduulin syrjään, jotta uusi voidaan asentaa seuraavien ulkoilujen aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    2. 2

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    3. 3

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    4. 4

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Lontoon iskussa kuollut poliisi oli aviomies ja isä – ”Monet ovat elämänsä ja turvallisuutensa velkaa rohkeudellesi”

    7. 7

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    8. 8

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    9. 9

      Taksiuudistuksesta poikkeuksellinen kiista – ministeri Berner halusi savustaa puoluetoverinsa ulos valiokunnasta

    10. 10

      Miljoona Stalinin sotilasta palveli Hitleriä – kauhea kosto ulottui Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    9. 9

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    10. 10

      Suomalaisten sotilaiden taktiikka Raatteen tiellä nousi yllättäen tapetille – ”Tämä on levinnyt maailmalle tietoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    2. 2

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    3. 3

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    4. 4

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. Näytä lisää