Digitoday

Valikko

Vapaa pääsy kriittisiin laitteisiin: Tuttu vaara ammottaa Suomessa

Julkaistu:

Yliopisto löysi tammikuussa Suomesta 3000 hyökkäyksille altista automaatiojärjestelmää. Tällä hetkellä haavoittuvia järjestelmiä on 3000. Kaikuvatko varoitukset siis kuuroille korville? Tuskin sentään.

Aalto-yliopisto selvitti tammikuussa, että Suomessa oli ainakin noin kolme tuhatta automaatiojärjestelmää, jotka olivat avoimia kenelle tahansa verkon käyttäjälle. Mukana oli esimerkiksi pankkien, sairaaloiden ja voimaloiden järjestelmiä.

Syksyllä Aalto selvitti asiaa uudestaan ja huomasi, että haavoittuvien järjestelmien määrä oli taas lähes 3000. Tosin ei ollut heti selvää, ovatko kyseessä kuinka pitkälti samat järjestelmät.

Ilmeisesti eivät niinkään, sillä maaliskuuhun mennessä noin tuhat laitetta oli jo vedetty verkosta pois, ja toisaalta Aallon käyttämä Shodan-hakukone on saattanut kehittyä kattavammaksi löytäen Suomen ip-alueesta lisää haavoittuvia laitteita.

Nyt löydetyistä järjestelmistä useat sadat ovat luonteeltaan kriittisiä. Vaara on ilmeinen, kun lukee keväistä listaa haavoittuvista kohteista. Silloin mainittiin muun muassa teollisuus, sähkönhallinta, liikenteenohjaus ja vedenjakelu. Järjestelmillä ohjataan esimerkiksi hälytyksiä ja ovien lukitusta.

Cert-fi on välittänyt terveisensä haavoittuvien järjestelmien haltijoille teleyritysten välityksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Äiti jätti 5-vuotiaan yksin uima-altaaseen – poika painui veden alle lähes viideksi minuutiksi

    3. 3

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    4. 4

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    5. 5

      Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

    6. 6

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    7. 7

      Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

    8. 8

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    9. 9

      Poliisi etsii 11-vuotiasta tyttöä Espoossa – ei palannut koulusta kotiin

    10. 10

      Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. 6

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    7. 7

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    8. 8

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    9. 9

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    10. 10

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Äiti jätti 5-vuotiaan yksin uima-altaaseen – poika painui veden alle lähes viideksi minuutiksi

    3. 3

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    4. 4

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    5. 5

      Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

    6. Näytä lisää