Digitoday

Valikko

Nasa harkitsee avaruuskävelyä ISS:n korjaamiseksi

Avaruuskävelyt kansainvälisen avaruusaseman jäähdytyksen korjaamiseksi olisivat tekijöilleen kaksiteräinen miekka.

Yhdysvaltain avaruushallinto saattaa turvautua kahteen tai jopa kolmeen avaruuskävelyyn korjatakseen kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä viime viikolla ilmenneen vian jäähdytyksessä.

Maasta käsin on selvitetty erilaisia vaihtoehtoja väärin toimivan ammoniakkipumpun korjaamiseksi – tai edes siedettävään tilaan saattamiseksi – etäältä, mutta Nasan mukaan avaruuskävelyihin täytyy ehkä turvautua.

Ensimmäinen kävely on alustavasti kaavailtu torstaille. Toteutuessaan aseman miehistöön kuuluvat astronautit Rick Mastracchio ja Michael Hopkins saisivat tavallaan ylimääräisen joululahjan päästessään ihastelemaan maapalloa ulkoa käsin. Mutta toisaalta jokainen avaruuskävely on aina riski, minkä vuoksi niihin ei helposti turvauduta.

Oman kommervenkkinsa mahdollisiin avaruuskävelyihin aiheuttaa viimekesäinen onnettomuus, missä silloinen miehistönjäsen alkoi saada vettä kypäräänsä. Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, mutta avaruuspuvun ongelman selvittäminen on edelleen kesken.

Jäähdytysongelma ei aiheuta vaaraa avaruusaseman miehistölle. Kriittiset toiminnot saadaan pidettyä oikeassa lämpötilassa aseman toisen pumppujärjestelmän avulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    4. 4

      Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

    5. 5

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    6. 6

      Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

    7. 7

      Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

    8. 8

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    9. 9

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    10. 10

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    5. 5

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    4. 4

      Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

    5. 5

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    6. Näytä lisää