Digitoday

München säästää isoja rahoja Linuxilla

Julkaistu:

Saksan kolmanneksi suurin kaupunki on nyt lähes kokonaan siirtynyt avoimen koodin järjestelmiin. Säästöä kertyy roimasti.

Münchenin siirtymä avoimeen koodiin on saatu päätökseen. Lähes kaikki julkishallinnon tietojärjestelmien käyttäjät tekevät nyt työnsä Linuxin parissa, kertoo uutissivusto CIO.

Euroopan suurimpiin avointen sovellusten lanseerausprojekteihin kuuluvassa siirrossa kaupunki vaihtoi Microsoftin Windows NT -pohjaisen järjestelmänsä varta vasten heille kehitettyyn LiMux nimiseen Linux-jakeluun. LiMux on täysin avoimeen koodiin perustuva käyttöjärjestelmä.

Siirroksessa vaihtuivat myös kaupallisten dokumenttistandardien tilalle open document format (ODF) -määritelmän mukaiset tiedostot. ODF on muun muassa LibreOffice-toimistopaketin käyttämä oletusformaatti, mutta sitä tukevat myös kaupalliset toimistosovellukset.

Kymmenen vuotta sitten tapahtuneen päätöksen jälkeen LiMux on nyt saatu päivittäiseen käyttöön. Jo pitkän siirtymävaiheen aikana on saavutettu merkittäviä leikkauksia kustannuksiin. Viime vuoden marraskuussa kaupunki oli säästänyt jo 11,7 miljoonaa euroa vaihdoksen ansiosta. Uudempia lukuja ei toistaiseksi ole saatavilla.

Säästöt eivät kuitenkaan olleet ainoa syy siirtymän taustalla. Kaupunki halusi myös keventää riippuvuuttaan kaupallisiin toimijoihin.

Kunnanvaltuusto ilmoitti, että kaikki siirtymän tavoitteet saavutettiin onnistuneesti, ja joissain tapauksissa jopa ylitettiin. Valtuusto myös painottaa, että siirtymävaiheessa ei tullut vastaan kaupunginhallituksen toiminnan kannalta vakavia ongelmia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    3. 3

      Kommentti: Suomi kestää terroristit

    4. 4

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    5. 5

      Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    8. 8

      Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

    9. 9

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    10. 10

      Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    3. 3

      Kommentti: Suomi kestää terroristit

    4. 4

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    5. 5

      Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

    6. Näytä lisää