Digitoday

Windows 7 katoaa myynnistä – mutta vielä ehtii

Julkaistu:

Microsoftin Windows 7 -käyttöjärjestelmää ei voi enää ostaa suoraan, mutta pari tapaa sen hankkimiseksi on vielä olemassa.

Uutiset Windows 7:n myynnin loppumisesta ovat levinneet netissä. Muutos liittyy Microsoftin järjestelyyn, jossa edellisen Windows-version myynti erillisinä ostopakkauksina voi jatkua vuoden ajan uuden version julkaisun jälkeen.

Windows 8 julkaistiin viime vuoden lokakuussa. Niinpä Windows 7:n myyntipakkaukset ovat periaatteessa kadonneet kaupoista viimeistään lokakuun lopulla.

Monet käyttäjät haluaisivat kuitenkin edelleen hankkia Windows 7:ää, joka on maailman suosituin käyttöjärjestelmä. Net Applicationsin lukujen mukaan Windows 7:n käyttöosuus maailmassa on melkein 47 prosenttia. Windows 8:n ja 8.1:n yhteenlaskettu osuus on alle kymmenen prosenttia.

Windows 7:ää saa
kahdella tavalla

Tavallisilla kuluttajilla on Windows 7:n hankintaan vielä kaksi mahdollisuutta.

Ensimmäinen on Windows 7:n hankkiminen tietokoneen mukana. Tällaisia Windows 7 -koneita on vielä jonkin verran myynnissä. Käyttöjärjestelmää saa myydä tietokoneiden yhteydessä vielä ensi vuoden lokakuuhun saakka.

Toinen vaihtoehto on hankkia Windows 8.1 Pro -versio, joka on tarkoitettu ammattikäyttäjille. Pro-versioon sisältyy niin sanottu downgrade-mahdollisuus, eli käyttöjärjestelmän tilalle voi asentaa myös vanhemman version. Downgrade-mahdollisuutta hyödynnetään laajasti myös yrityksissä.

Käyttöjärjestelmän päivityskysymys on lähikuukausina ajankohtainen lukuisille pc-käyttäjille. Net Applicationsin mukaan Windows XP:n käyttöosuus koko maailmassa on edelleen yli 31 prosenttia. XP:n kaikki tuki – myös turvapäivitykset – loppuu huhtikuun 8. päivänä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      TYKS: Kahdeksan puukotuksen uhria tuotu sairaalaan

    5. 5

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    6. 6

      Supo osallistuu Turun puukotussarjan selvittämiseen

    7. 7

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    8. 8

      Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

    9. 9

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    10. 10

      Poliisi pyytää tietoa Turun tapahtumista – tiedotustilaisuus kello 19

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    9. 9

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      TYKS: Kahdeksan puukotuksen uhria tuotu sairaalaan

    5. 5

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    6. Näytä lisää