Digitoday

Valikko

Androidin taskulamppu näki liikaa – tekijä vastuuseen

Erittäin suosittu Android-sovellus välitti tietoja käyttäjistään, vaikka he olisivat erikseen kieltäneet sen.

Ongelmallinen sovellus on nimeltään Brightest Flashlight Free. Ohjelma tekee Android-puhelimesta taskulampun, jossa valonlähteenä toimivat puhelimen näyttö ja kameran salamavalo.

Samantyyppisiä sovelluksia on tarjolla monia, mutta Brightest Flashlight Free on saanut melkoista suosiota. Sitä on ladattu yli 50 miljoonaa kertaa. Myös sovelluksen arvostelumenestys on erinomainen. Yli 860 000 käyttäjää on antanut ohjelmalle parhaat viisi tähteä.

Petollinen
sovellus

Yhdysvaltojen Federal Trade Commission on julkaissut tiedon siitä, että Brightest Flashlight -sovellus on jäänyt kiinni laittomuuksista.

Sovellus ei kertonut käyttäjille, että heidän tarkkoja sijaintitietojaan ja laitteen tunnistustietoja välitetään ulkopuolisille tahoille, myös mainostajille.

Yhtiö petti käyttäjiä myös siten, että heille annettiin mahdollisuus valita tietojen jakamisesta ohjelman tekijöille. Valinnalla ei kuitenkaan ollut merkitystä, sillä sovellus välitti tietoja joka tapauksessa.

Ohjelman laiton toiminta alkoi heti asennuksen yhteydessä. Käyttäjille esitettiin lisenssisopimus, jossa mainittiin yhtiön voivan kerätä käyttäjien tietoja itselleen. Käyttäjä saattoi hyväksyä tai hylätä lisenssisopimuksen. Sovellus oli kuitenkin jo sitä ennen lähettänyt käyttäjän tiedot eteenpäin.

FTC on tehnyt alustavan sovintoratkaisun sovelluksen valmistajan kanssa. Sen mukaan yhtiö tuhoaa käyttäjiltä kerätyt tiedot ja lopettaa asiakkaiden harhauttamisen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lapin tulokuningatarta syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    2. 2

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    3. 3

      Patrik Laineen NHL-tutkapari paljasti – suomalainen kuiskasi kesken pelin yllättävän pyynnön

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    6. 6

      Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

    7. 7

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    8. 8

      Linnanmäki paljasti uutuuslaitteensa: tässä on Magia

    9. 9

      185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

    10. 10

      F1-asiantuntija harmissaan Valtteri Bottaksen tilanteesta – ”Hyvin ikävää katsoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    5. 5

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    6. 6

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    9. 9

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    10. 10

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lapin tulokuningatarta syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    2. 2

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    3. 3

      Patrik Laineen NHL-tutkapari paljasti – suomalainen kuiskasi kesken pelin yllättävän pyynnön

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    6. Näytä lisää