Digitoday

Valikko

Vaarallinen jekku kiertää: Voi rikkoa Xbox Onen

Kun Xbox One viimein saapuu Suomen markkinoille, pelaajat osaavat jo toivottavasti varoa hiljattain kiertänyttä huijausta.

Microsoftin tuoreessa pelikonsolissa on monien mielestä yksi selvä puute: Se ei osaa ajaa edeltäjänsä Xbox 360:n pelejä. Siksipä jotkut saattavat innostua lupauksesta, jonka mukaan vanhat pelit toimivat sittenkin.

Viime päivinä keskustelufoorumeilla ja nettiyhteisöissä on kiertänyt väärä ohje, jossa neuvotaan leikkimään konsolin kehittäjäasetusten kanssa taaksepäisen yhteensopivuuden saavuttamiseksi.

Ohje – jota ei siis missään nimessä pidä noudattaa – neuvoo kuusi askelta, joiden suorittamisen jälkeen vanhojen pelien luvataan toimivan. Todellisuudessa konsoli ajautuu loputtomaan uudelleenkäynnistysten silmukkaan, eli siitä tulee niin sanotusti yhtä hyvä ajamaan pelejä kuin tiiliskivestä.

Microsoftin Larry Hryb, joka pelaajien keskuudessa tunnetaan paremmin nimellä Major Nelson, vakuuttaa Twitterissä, että Xbox One ei todellakaan toimi vanhojen pelien kanssa.

– Tehdäkseni selväksi, ei ole olemassa keinoa saada Xbox Onesta taaksepäin yhteensopiva, ja suorittamalla askeleet tämän yrittämiseksi voi tehdä konsolista toimimattoman, Hryb kirjoitti.

Huijauksesta kertoi muun muassa The Verge, jonka uutista on kommentoitu vilkkaasti. Toisen mielestä kyseessä on Xbox Onen haavoittuvuus, joka Microsoftin pitäisi paikata, toisten mielestä taas toiminto, jonka käyttämisestä konsolinsa hajottaja saa syyttää vain itseään.

Jotkut ihmettelevät, että Microsoft on ylipäätään jättänyt konsolin myyntiversioon mahdollisuuden hajottaa se itse asetuksia näpelöimällä. Mutta huijauksessa esitetty menetelmä ei ole jotain, mitä olisi mahdollista tehdä vahingossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    3. 3

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    4. 4

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    5. 5

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    6. 6

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    7. 7

      Lotossa ei täysosumaa – tässä viikon oikea rivi

    8. 8

      Vaimo ilmoitti poliisin kadonneen itsetuhoisessa tilassa – olikin lavastanut kuolemansa ja livahtanut Meksikoon

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Sohjoa, lumiukkoja, pyryä... katso lukijoiden kuvat vappuviikonlopun säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    7. 7

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    8. 8

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    9. 9

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    10. 10

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    3. 3

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    4. 4

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    5. 5

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    6. Näytä lisää