Digitoday

Valikko

Luottaisitko sinä robotti-Volvoon näin paljon?

Julkaistu:

Volvo aikoo mullistaa autoilua sadalla itsenäisesti ajavalla autolla. Niissä matkustavien ei edes tarvitse vahtia, mitä liikenteessä tapahtuu.

Robottiautojen vallankumousta vauhdittava hanke toteutetaan Volvon, Ruotsin viranomaisten, tutkijoiden ja Göteborgin kaupungin yhteistyönä. Tavoite on kunnianhimoinen.

Göteborgin kaduille tuodaan sata autoa tavallisten kuljettajien käyttöön. Autot voivat ajaa tietokoneohjatusti tietyillä tieosuuksilla, joita on yhteensä 50 kilometriä. Väylät ovat Volvon mukaan tyypillisiä työmatkaliikenteen käytössä olevia vilkkaita teitä. Mukana on myös moottoritieosuuksia sekä paikkoja, joihin muodostuu usein ruuhkia.

Autolla vastuu
ajamisesta

Robottiautot ovat ajaneet liikenteen seassa jo vuosia esimerkiksi Googlen tutkimushankkeessa. Aiemmissa hankkeissa kuljettaja on kuitenkin seurannut koko ajan auton toimintaa. Hän on ollut valmis puuttumaan nopeasti ajoon.

Volvon hanke on erilainen. Göteborgissa liikkuvien autojen ajajien ei tarvitse seurata liikennettä ja auton toimintaa. Sen sijaan he voivat käyttää matka-ajan lehden lukemiseen, töiden tekemiseen tabletilla tai vaikkapa puhelimessa puhumiseen. Vastuu ajamisesta on autolla.

Auto voi pyytää kuljettajaa ottamaan ajovastuun, mutta tähän annetaan riittävästi aikaa. Jos kuljettaja ei voi ryhtyä ajamaan, auto poistuu liikennevirrasta ja etsii sopivan pysäytyspaikan.

Auto pysäköi
itsensä

Volvon tekniikassa auto osaa myös hoitaa pysäköinnin itsenäisesti. Kun auto tulee vaikkapa kauppakeskuksen pihaan, kuljettaja voi lähteä heti asioille. Auton voi jättää etsimään pysäköintipaikan automaattisesti.

Hanke aloitetaan ensi vuonna teknisellä kehitystyöllä ja asiakastutkimuksilla. Volvon tavoite on, että ensimmäiset robottiautot tulevat Göteborgin kaduille vuoteen 2017 mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

    10. 10

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    6. Näytä lisää