Digitoday

Valikko

Luku hivuttautui ylöspäin: Alle prosentti uusista Pleikkareista rikki

Julkaistu: , Päivitetty:

Sonyn mukaan entistä korkeampi lukema ei sekään merkitse, että uuden pelikonsolin julkaisu olisi mennyt pieleen.

Japanilainen laitevalmistaja Sony muutti tiistaina arviotaan eri tavoin viallisten Playstation 4 -pelikonsolien määrästä. Eri pelaajat ovat kärsineet muun muassa konsolin täydellisestä jumiutumisesta tai sinisistä virhevaloista.

Aiemmin Sony sanoi, että ongelmat koskevat alle 0,4 prosenttia laitteista. Tiistaisen lausunnon mukaan viallisia konsoleita on alle prosentti kaikista konsoleista, muun muassa Engadget kirjoittaa.

Sony myi Pohjois-Amerikan avauksessaan viikonloppuna yli miljoona PS4:ää. Näin ollen viallisia kappaleita voisi olla enimmillään noin 10 000. Korotetunkin lukeman jälkeen Sony katsoo, että viallisten laitteiden osuus on normaali uuden tuotteen lanseeraukselle.

– Useista ongelmista on ilmoitettu, minkä vuoksi uskomme, että ei ole olemassa yksittäistä ongelmaa, joka voisi vaikuttaa laajaan osaan konsoleita, Sony lausuu. Yhtiön mukaan joitakin laitteita meni rikki jo kuljetuksen aikana.

Sony sanoo ymmärtävänsä hajonneiden konsolien omistajien kiukun ja tekevänsä töitä heidän ja kauppiaiden kanssa tilanteen korjaamiseksi. Rikkinäiset konsolit vaihdetaan, mutta Sonyn aiemman arvion mukaan korvaavan laitteen voi saada ehkä vasta helmikuussa.

Sony on julkaissut verkossa oppaan, jossa käydään läpi tyypillisten ongelmien mahdollisia syitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      IS SEURAA: Tellervo Koivisto saattoi miehensä viimeiselle matkalle

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

    5. 5

      Katso video: Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston surusaatto Helsingin kaduilla alkaa

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Veteraanin iltahuuto kaikui Tuomiokirkossa – hautajaisvieraat pyyhkivät liikuttuneina silmiään

    10. 10

      He kantavat presidentti Koiviston arkkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston surusaatto Helsingin kaduilla alkaa

    8. 8

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      IS SEURAA: Tellervo Koivisto saattoi miehensä viimeiselle matkalle

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

    5. 5

      Katso video: Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

    6. Näytä lisää