Digitoday

Google Books selätti kirjailijakillan 8 vuoden oikeudenkäynnissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Google aloitti kirjojen digitaalisen kopioinnin yhdeksän vuotta sitten kysymättä lupaa tekijänoikeuksien haltijoilta. Kustantajien ja kirjailijoiden nostama kanne meni nurin yhdysvaltalaisessa piirioikeudessa torstaina.

Monien viivytysten ja sivujuonteiden värittämässä oikeudenkäynnissä tuomari Denny Chin ratkaisi asian selvästi Googlen ja Google Booksin hyväksi. Samalla hän avasi mahdollisuuden myös muille toimijoille kopioida tekijänoikeuden alaisia teoksia ja julkaista niistä otteita.

Tuomari Chin huomautti, että myös hänen omat avustajansa hyödyntävät Google Booksin palveluja tutkimustyössään.

New York Times lainasi tuomari Chinin päätöstä Google Booksista:

– Se auttaa taiteiden ja tieteiden kehittymistä samaan aikaan, kun se ylläpitää kunnioittavaa suhtautumista kirjailijoita ja muita luovia henkilöitä kohtaan aiheuttamatta vahinkoa tekijänoikeuksien omistajille.

– Koko yhteiskunta todellakin hyötyy siitä, tuomari Chin suorastaan ylisti Google Booksin toimintaa.

Google ilmoitti päätöksen ilahduttavan sitä. Kirjailijoita edustava Authors Guild ilmoitti valittavansa päätöksestä. Kustantajat luopuivat kanteesta jo aikaisemmin tehtyään erillissopimuksen Googlen kanssa.

Vuodesta 2004 lähtien Google on skannannut 20 miljoonaa kirjaa, joista suurin osa ei ole enää saatavilla paperimuodossa. Kirjoista voi tehdä hakuja Google Booksin verkkopalvelussa. Haku palauttaa vain pienen osan tekstistä, ei kokonaisia kirjoja tai lukuja.

Muutamat kirjoista ovat myynnissä Google Playn yhteistyökumppanien kautta, mutta Google on lopettanut mainosten myynnin kirjahakupalvelussa. Silti se hyötyy kirjapalvelusta, joka houkuttelee käyttäjiä sen rahaa tuottaviin palveluihin.

Oikeudenkäynnissä ratkaistiin kysymystä siitä, sopiiko Googlen palvelu sallitun lainaamis- ja viittaamisoikeuden piiriin eli niin sanotun fair use -konseptin alaisuuteen. Googlen luopuminen palveluun liittyvästä suorasta ansaitsemisesta pönkitti fair use -käyttöä. Samoin se, että skannatuista kirjoista puuttuu joka kymmenes sivu, joten kukaan ei voi tehdä niistä täysiä kopioita.

Tuomari Chin sanoi, että vaikka Googlen pääasiallinen motiivi olisi voiton tavoittelu, tosiasiaksi jää, että Google Books palvelee useaa kasvatuksellista tarkoitusta. Hän sanoi sen hyödyttävän kirjastonhoitajia, tutkijoita, opiskelijoita, opettajia, tiedemiehiä, datatutkijoita ja heikosta palvelusta kärsiviä ryhmiä kuten näkövammaiset ja kaukana kirjastoista asuvat.

Hän sanoi sen auttavan myös kustantajia luomalla uutta lukijakuntaa ja ansaintalähteitä:

– Tänä verkkoshoppailun aikana ei ole epäilystäkään siitä, että Google Books edistää kirjojen myyntiä.

  • fair use

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    4. 4

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    5. 5

      Ihminen jäi jumiin 150 kiloa painavan hautakiven alle Tampereella

    6. 6

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    7. 7

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    8. 8

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    9. 9

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    10. 10

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    4. 4

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    5. 5

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    6. 6

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    7. 7

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    8. 8

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    9. 9

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    10. 10

      Melkoinen muodonmuutos: Eevi Teittinen säväyttää uudella hiustyylillään – hitti vai huti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    4. 4

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    5. 5

      Ihminen jäi jumiin 150 kiloa painavan hautakiven alle Tampereella

    6. Näytä lisää