Digitoday

Valikko

LG:n kaareva puhelin tulossa Suomeen – mutta jäävätkö naarmut?

LG aikoo tuoda kaarevan älypuhelimensa Suomeen vuodenvaihteen jälkeen. Mainosvideo naarmunsietävyydestä jättää kysymyksiä.

Eteläkorealaisen LG Electronicsin kaareutuva älypuhelin G Flex on tulossa myyntiin myös Pohjoismaissa. Yhtiö vahvistaa tiedotteessa, että lanseerausta Pohjoismaihin Suomi mukaan lukien suunnitellaan vuoden 2014 alkupuolelle.

LG:n Pohjoismaiden PR-johtaja Susanne Persson kertoi puhelimitse, että julkaisu voi tapahtua aikaisintaan helmikuussa, koska silloin puhelin ylipäätään saapuu ensi kertaa Eurooppaan Orange-operaattorin tarjoamana. Mutta Pohjoismaiden julkaisu voi tapahtua vasta myöhemmin.

Puhelinta Pohjoismaissa tarjoavista operaattoreista tai hinnoista ei vielä annettu tietoa. Odotellessa LG julkaisi ihmeteltäväksi videon, joka mainostaa G Flexin itseään naarmuista korjaavaa takakantta. Kestävyyttä puolestaan demotaan muun muassa istumatestillä.

Mutta kun videota oikein tuijottaa, näyttäisi siltä, että pinnassa oli käsittelyn jälkeen edelleen raapimisen jälkiä, vaikka pahimmat naarmut katosivatkin minuuteissa. LG:kin huomauttaa, että puhelin saattaa toipua rajoitetusti pahoista naarmuista.

Kohtuuden nimissä pitää huomauttaa, että puhelinta oli sentään mainosvideossa ensin rääkätty useita kertoja edestakaisin liikkuvalla metalliharjalla.

Tässä kuussa Koreassa julkaistava LG G Flex on ensimmäisiä kaarevan airueen puhelimia, joiden jatkona saatetaan ensi vuonna nähdä esimerkiksi kaareva iPhone. Kehityksen uskotaan kulkevan kohti täysin taipuisia ja taittuvia puhelimia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    5. 5

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    6. 6

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    7. 7

      Mies ei panostanut auton tuulilasin puhdistamiseen – huonosti kävi

    8. 8

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    9. 9

      Nuorten maailmanmestari vaihtaa seuraa SM-liigassa

    10. 10

      Neuvostoliitosta Saksaan lähetetty vaarallinen metallierä jäi Suomeen 20 vuodeksi – Tulli pääsi aineesta viimein eroon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    8. 8

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    9. 9

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    10. 10

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    5. 5

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    6. Näytä lisää