Digitoday

Valikko

Porkkanaa kerrakseen: Blackberryn pomoa vartoo mahtava omaisuus

Blackberryn uuden toimitusjohtajan miljoonan dollarin vuosipalkkakin kalpenee sen rinnalla, mitä hän voi yhtiöltä CNNMoneyn mukaan saada. Mutta ensin on tehtävä töitä – ja paljon.

Älypuhelinten entinen suuruus Blackberry elää vaikeita hetkiä. Yhtiön oli tarkoitus myydä itsensä sijoittajien yhteenliittymälle, joka olisi vetänyt Blackberryn pois pörssistä.

Viime viikolla kuitenkin ilmoitettiin, että ostohanke on kaatunut. Samalla toimitusjohtaja Thorsten Heins sai lähteä.

Blackberryn hallituksen puheenjohtajaksi ja tilapäiseksi toimitusjohtajaksi palkattiin John Chen, joka on aiemmin toiminut menestyksekkäästi Sybase-ohjelmistoyhtiön vetäjänä.

Jos Chen onnistuu Blackberryn toiminnan tervehdyttämisessä, rahallinen korvaus voi nousta hurjiin lukemiin. CNNMoneyn mukaan yhtiö on paljastanut tietoja viranomaisille toimitetuissa asiakirjoissa.

Jopa yli sadan
miljoonan potti

Chenin peruspalkka on miljoona dollaria vuodessa ja bonus kaksi miljoonaa. Todellinen rahallinen kannustin piilee kuitenkin osakeoptioissa. Chenille on myönnetty osakepotti, jonka arvo on tällä hetkellä vajaat 85 miljoonaa dollaria (noin 63 miljoonaa euroa).

CNNMoney kuitenkin toteaa, että Blackberryn osakekurssi on laskenut tänä vuonna 45 prosenttia. Osakkeen hinta on alhaisella tasolla. Jos Chen todella onnistuisi kääntämään Blackberryn uuteen nousuun, osakkeiden arvo voisi nousta merkittävästi. Tiedossa voisi olla reippaasti yli sadan miljoonan euron potti. Chen saa osakkeitaan vaiheittain 3­–5 vuoden päästä.

Tässä vaiheessa suurten optiovoittojen saaminen on kuitenkin epävarmaa. Blackberryn myynti on laskenut jyrkästi, ja yhtiö on raskaasti tappiollinen. Blackberry saattaa joutua luopumaan laitevalmistuksesta, jolloin yhtiöstä muotoutuisi pienempi ohjelmisto- ja palveluyhtiö.

  • osakeoptiot

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    6. 6

      Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

    7. 7

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    8. 8

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    9. 9

      Naistenklinikkaa remontoitiin 48 miljoonalla, tiloissa heti vesivahinko: ”Siinä on asentajalle sattunut moka”

    10. 10

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    6. Näytä lisää