Digitoday

Valikko

Operaattorit paljastivat: Tuhansia tietopyyntöjä vuodessa

Suuret palveluntarjoajat valottivat viranomaisilta saamiaan tietopyyntöjä, mutta Effi ry ei ole vieläkään tyytyväinen.

Kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland sai vastauksia mainostempulta haiskahtaneeseen verkkotiedustelukyselyynsä. Järjestö julkaisi kyselyn tulokset viikonloppuna Isoveli-gaalassaan, jossa raati valitsi tietosuojan pahimmat loukkaajat ja parhaat puolustajat.

Etukäteen näytti siltä, että ainakaan Sonera, Elisa ja DNA eivät välttämättä kertoisi tietopyynnöistä mitään. Elisa myös huomautti, että pelkkä tietopyyntöjen määrä ei kerro koko kuvaa. Effi kertoo kuitenkin saaneensa vastaukset kaikilta kolmelta suurelta teleoperaattorilta ja myös Microsoftilta ja Suomi Communicationsilta.

Effin mukaan kyseiset kolme operaattoria saavat vuodessa 6000 – 10 000 tietopyyntöä kukin, mutta niitä ei tilastoida viranomais- tai pykäläkohtaisesti.

– Tämä on merkittävä ongelma pyyntöjen merkityksen analysoinnin kannalta. Kukaan suomalaisista isoista operaattoreista ei ollut valmis ottamaan suoralta kädeltä käyttöön käytäntöä, jossa tietopyynnöt julkaistaisiin säännöllisesti samaan tapaan kuin Google, Microsoft ja Twitter tekevät tällä hetkellä, Effi valittelee tiedotteessaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    5. 5

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    6. 6

      Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    7. 7

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    8. 8

      Cheyenne Järvinen vaarassa joutua kotiin Temptation Islandissa – vetoaa varattuihin miehiin: ”Tulin näyttämään, etten ole hirveä ihminen”

    9. 9

      Tähän sähköpostiin ei kannata haksahtaa: ”Minulla on tietoa sinusta...” – pöytään lyödään vakuudeksi kotiosoite

    10. 10

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    8. 8

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    9. 9

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    10. 10

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    5. 5

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    6. Näytä lisää