Digitoday

Valikko

Lumia jyllää suomalaisissa yrityksissä

Yli 80 prosenttia suomalaisorganisaatioista käyttää Lumiaa ja yksi neljästä on hypännyt langattomaan 4G-nopeuteen. Mobiililstrategiat ovat kuitenkin yhä lasten kengissä.

Luottamus Nokiaan on pysynyt vahvana suomalaisissa yrityksissä ja muissa organisaatioissa, markkinatutkimusyhtiö Market-Visio kertoo tiedotteessa.

Nokian Lumioita käyttää yli 80 prosenttia suomalaisorganisaatioista. Lähes 90 prosentilla on omat ohjeistuksensa mobiililaitteista.

Silti yli 60 prosenttia yhtiön kyselyyn vastanneista organisaatioista kertoo, ettei heillä ole kokonaisvaltaista suunnitelmaa uusien mobiililaitteiden ja -sovellusten hyödyntämisestä liiketoiminnassaan.

– Lukema on pysynyt samana jo kolmatta vuotta. Yrityksillä on Suomessa mainiot edellytykset mobiilisovellusten hyödyntämiseen, mutta kansainvälisessä vertailussa olemme vasta lähtökuopissa, Market-Vision analyytikko Toni Nygrén sanoo. 

Mobiililaitteiden hyödyntämisen painopiste on edelleen operatiivisen tehokkuuden lisäämisessä.

Nygrénin mukaan yritysten omat mobiilisovellukset niin liiketoimintakumppanien kuin asiakkaiden tarpeisiin tekevät kuitenkin tuloaan. 

Operaattoreista yritysmarkkinoita hallitsee TeliaSonera. Langaton laajakaista on käytössä yli yhdeksällä kymmenestä organisaatioista. Neljänneksellä on käytössään huippunopea 4G-yhteys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel nousi kärkeen, Räikkönen toisena – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    4. 4

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    5. 5

      Suloinen kuutti väsähti sokkelin vierustalle – pelastajat veivät saamaan hoitoa

    6. 6

      Hamilton kiukutteli autostaan tiimiradiossa – kärjessä ajavalla Bottaksella sama ongelma

    7. 7

      Ruotsin poliisi selvittää mysteeriä: työmaalta löytyi päätön ruumis

    8. 8

      Sdp:n puoluesihteeri tyrmää huhut Tarja Halosen presidenttiehdokkuudesta: ”En odota, että niin käy”

    9. 9

      Mikä ihmeen Skam? Näin pääset mukaan vuoden puhutuinpaan tv-ilmiöön

    10. 10

      200km/h kaahanneelta ajokortittomalta heikko hätävale poliisille Turussa – kengänjäljet hangessa paljastivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    6. 6

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    7. 7

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    8. 8

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    9. 9

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    10. 10

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel nousi kärkeen, Räikkönen toisena – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    4. 4

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    5. 5

      Suloinen kuutti väsähti sokkelin vierustalle – pelastajat veivät saamaan hoitoa

    6. Näytä lisää