Digitoday

Valikko

Tieto leikkaa 770 työpaikkaa - Suomesta 350

Julkaistu: , Päivitetty:

Tietotekniikan palveluyhtiö Tieto ilmoittaa jatkavansa toimintansa tehostamista. Osana säästötoimia yhtiö aikoo vähentää enintään 770 työpaikkaa maailmanlaajuisesti.

Suunnitellut vähennykset koskevat noin 350 työntekijää Suomessa, 180 työntekijää Ruotsissa ja 240 työntekijää muissa maissa, Tiedon tiedotteessa kerrotaan. Yhtiö arvioi saavansa vähennykset päätökseen ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä.

Suomessa Tieto aloittaa yhteistoimintaneuvottelut Jatkuvissa palveluissa, mistä vähennetään enintään 170 työpaikkaa. Tuotekehityspalveluista joutuu lähtemään enintään 90 henkilöä ja Tietoliikenne, media ja energia -toimialaryhmästä enintään 25 henkilöä. Loppuosan vähennyksistä yhtiö kertoo toteuttavansa pääosin henkilökohtaisilla sopimuksilla ja eläkejärjestelyillä.

Tehostamisohjelmalla Tieto pyrkii parantamaan hintakilpailukykyään sekä saavuttamaan pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa. Sillä on myös ylikapasiteettia tietoliikennesektorin pitkään jatkuneen volyymilaskun seurauksena.

– Tietotekniikkasektori on voimakkaassa muutoksessa maailmanlaajuisesti: uudet teknologiat, kuten pilvipalvelut, sekä muutokset asiakkaiden vaatimuksissa ovat johtaneet vanhojen tietojärjestelmien nopeaan uudistamiseen standardisoiduilla ja vähemmän työvoimaa vaativilla sovelluksilla, toimitusjohtaja Kimmo Alkio sanoo tiedotteessa.

Kuluvana vuonna aloitettujen säästötoimien avulla yhtiö tavoittelee yli 50 miljoonan euron vuosisäästöjä. Tieto arvioi kirjaavansa tehostamistoimiin liittyviä kertaluonteisia kuluja arviolta noin 45 miljoonaa euroa kuluvan vuoden tuloksessaan.

Tieto aloitti toukokuussa yt-neuvottelut konsultaatio- ja järjestelmäintegraatioliiketoiminnoissaan Suomessa enintään 180 työpaikan vähentämiseksi.

  • Tieto Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Presidentti Mauno Koiviston arkulle laskettiin seppeleet – hyvästien jättäjät liikuttuivat

    3. 3

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    4. 4

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    5. 5

      Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

    6. 6

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    7. 7

      Presidentti Mauno Koiviston arkku tuotiin tuomiokirkkoon

    8. 8

      Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

    9. 9

      Kimi Räikköseltä naseva kommentti vauva-asiaan – toimittajat hörähtivät nauruun

    10. 10

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    2. 2

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    6. 6

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Presidentti Mauno Koiviston arkulle laskettiin seppeleet – hyvästien jättäjät liikuttuivat

    3. 3

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    4. 4

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    5. 5

      Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

    6. Näytä lisää