Digitoday

Seinän hajottamisessa ei alkoholia tarvittu: "Suunniteltu teko"

Julkaistu: , Päivitetty:

Rikolliset ovat käyttäneet mielikuvitusta pankkiautomaattiryöstöissä, mutta mikkeliläinen kaksikko taisi vetää uudet pohjat.

– On kyllä aika harvinainen tapaus, en muista omalta virkauraltani vastaavaa. Ehkä ollaan joskus traktorilla ajettu nurin kylmäasemien automaatteja.

Näin miettii rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari viimeöistä murtoyritystä, jossa kohteena oli pankkiautomaatti ja tekovälineenä ei enempää eikä vähempää kuin kauhakuormaaja.

Varkaat ajoivat koneella sisään Sale-myymälän seinästä Otavassa Etelä-Savossa ja aiheuttivat sekä rakennukselle että automaatille huomattavia vahinkoja. Rahat jäivät kuitenkin saamatta.

Poliisi on pidättänyt teosta epäiltyinä kaksi mikkeliläistä miestä. He olivat varastaneet kauhakuormaajan kymmenen kilometrin päästä, joten Välisaaren mukaan he saattoivat hyvinkin ensin joutua harjoittelemaan välineen kuljettamista.

Äkkiseltään tuntuu, että tällainen päähänpisto vaatii huikan jos toisenkin tullakseen kenenkään mieleen, mutta näin ei ollut.

– Miehet olivat hyvässä kunnossa kiinni otettaessa, eikä päihteiden käytöstä ole viitteitä. Vaikuttaa siltä, että tekoa on suunniteltu, Välisaari sanoo.

Kuulustelut ovat kesken, joten teon motiivista ei vielä esitetty arvauksia. Miesten jäljille päästiin ripeän poliisityön avulla, sillä lähistöä haravoitiin usean poliisipartion voimin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    2. 2

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    5. 5

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    6. 6

      Kansanedustaja Torvinen ihmettelee haastemieheltä saamaansa Halla-ahon selvityspyyntöä: ”En ilmeisesti ollut eronnut puolueesta tarpeeksi selvästi”

    7. 7

      Afganistanissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistu jälleen uusi video

    8. 8

      Suomalaismies ammuttiin autoonsa Namibiassa – oikeus ei uskonut epäillyn selitystä itsepuolustuksesta

    9. 9

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    10. 10

      Kommentti: Pääministeri Juha Sipilä karkasi populismilaukalle Suomen suvessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    4. 4

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    5. 5

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    6. 6

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    7. 7

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    8. 8

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    9. 9

      Minna, 50, hylkäsi kriteerinsä: ”Ihannemieheni oli pukutyyppi, joka seksin aikana sitoo minut kravatilla”

    10. 10

      Melkoinen muodonmuutos: Eevi Teittinen säväyttää uudella hiustyylillään – hitti vai huti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    2. 2

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    5. 5

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    6. Näytä lisää