Digitoday

Valikko

Jopas on aikeet: Osakkaat puskevat Bill Gatesia syrjään

Julkaistu: , Päivitetty:

Kolme suurta Microsoftin osakkeenomistajaa on ryhtynyt kampeamaan yhtiön perustajaa Bill Gatesia syrjään hallituksesta, uutistoimisto Reuters raportoi.

Eilen Taloussanomissa kirjoitettiin, että Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila olisi ehdolla Microsoftin hallitukseen. Näillä spekulaatioilla ei näytä olevan muuta yhteistä kuin sattumalta tapahtunut samanaikainen uutisointi.

Microsoftin perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Bill Gates on markkina-arvoltaan 277 miljardin dollarin yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Hän on myös yhtiön osakkeiden suurin omistaja eikä hänen asemaansa ole tähän saakka asetettu kyseenalaiseksi.

Microsoft on murrostilanteessa, jossa sille etsitään uutta toimitusjohtajaa Steve Ballmerin ilmoitettua lähdöstään ensi elokuuhun mennessä ja jossa se on ryhtynyt suuntaamaan toimintaansa ohjelmistoista myös laitteisiin. Microsoft on eräs suurimpia tuloskoneita markkinoilla, mutta se on menettänyt suhteellista asemaansa Applen ja Googlen kaltaisille kilpailijoille.

Reutersin yllätysraportti ei nimeä sijoittajia, joiden mielestä Gates toimii esteenä yrityksen uudistumiselle eikä anna tulevalle toimitusjohtajalle tässä tilanteessa tarvittavia toimintavapauksia. Raportin mukaan Gatesia ulos työntävät kolme sijoittajaa kuuluvat 20 suurimman osakkeenomistajan joukkoon ja niiden yhteenlaskettu osakeomistus on noin viisi prosenttia.

Gates omistaa 4,5 prosenttia Microsoftin osakkeista. Hänellä on myyntiohjelma, jonka mukaan viimeiset osakkeet myydään vuonna 2018. Luovuttuaan toimitusjohtajuudesta vuonna 2008 Gates on omistautunut hoitamaan perustamansa 38 miljardin dollarin hyväntekeväisyysrahaston asioita.

TechCrunchin Alex Wilhelm otti tuohtuneena kantaa sijoittajien aikeisiin kammeta tietotekniikkamaailman suuriin sankareihin kuuluva Gates ulos Microsoftin hallituksesta:

– Älä kuvittelekaan, että Gates päästää helposti irti ohjaksista. Hän on kuulunut Microsoftin vakiokalustoon siitä lähtien, kun sen sielu muodostettiin ja vaikka hänellä ei ole mitään aikeita palata toimitusjohtajaksi, näkyvissä ei ole mitään, mikä viittaisi hänen luopuvan roolistaan.

Wilhelm viittasi aktivistisijoittaja ValueActin toimintaan Ballmerin ajamisessa pois toimitusjohtajan paikalta, ja kirjoitti:

– Vielä lopuksi: ValueAct hallitsee noin 0,8 prosenttia Microsoftista. Gates: 4,5 prosenttia. Ballmerilla on noin neljä prosenttia. Yhteensä heillä on huomattava pala omistuksesta. Gatesin ei tarvitse luopua asemastaan, jos hän ei halua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Harjoituksia hallinnut Max Verstappen romutti autonsa – Räikkönen ja Hamilton vaaratilanteessa

    4. 4

      Ohikulkija löysi noin 20-vuotiaan miehen kuolleena ojasta Pirkkalassa

    5. 5

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    6. 6

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    7. 7

      Kansanedustajien vinkit juhannuksen viettoon ja mahdolliseen krapulaan: ”Sillä lähtee aivan varmasti”

    8. 8

      Kimi Räikkösen kypärää koristavat hänen lastensa nimet – katso kuva

    9. 9

      Samuel Purola teki huippujuoksun – SE jälleen murskaksi!

    10. 10

      Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. 6

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    7. 7

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    8. 8

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    9. 9

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    10. 10

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Harjoituksia hallinnut Max Verstappen romutti autonsa – Räikkönen ja Hamilton vaaratilanteessa

    4. 4

      Ohikulkija löysi noin 20-vuotiaan miehen kuolleena ojasta Pirkkalassa

    5. 5

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    6. Näytä lisää