Digitoday

Analyytikko Nokiasta: "Radikaali muutos"

Julkaistu:

Nokian matkapuhelintoimintojen myynti Microsoftille yllätti analyytikko Hannu Rauhalan. Strategian kulmakiven lähteminen tekee Nokiasta verkkoyhtiön.

Pohjolan seniorianalyytikko Hannu Rauhala sanoo Nokian irtautumisen matkapuhelimista olleen yllättävä uutinen. Yhtiöön jäävä NSN kuitenkin edustaa verkkoliiketoimintaa, jossa Nokia on säilyttänyt asemansa toisin kuin puhelimissa.

– Muutos on iso ja radikaali. Puhelinpuoli on ollut Nokian strategian kulmakiviä, ja kun se nyt lähtee, Nokiasta tulee verkkoyhtiö, Rauhala sanoo uutistoimisto Startelille.

Nokiaan jäävät verkkolaiteyhtiö NSN sekä paikkatietoyksikkö Here ja lisensointiin keskittyvä Advanced Technologies.

Rauhala muistuttaa, että vaikka viime aikoina Windows Phone on tuonut Nokian älypuhelinmyyntiin pientä piristystä, kokonaisuutena katsoen puhelinpuoli on ollut selvästi vaikeuksissa.

– Nokiahan on verkkopuolella selvästi vahvempi kuin puhelinpuolella. Verkkopuolella Nokia on säilyttänyt oman asemansa, kun taas puhelinpuolella Nokian asema on ollut murenemassa tai ollut ainakin paineessa, Rauhala sanoo.

Nokia arvioi, että yhtiöstä Microsoftille siirtyvät toiminnot vastaavat noin puolta sen liikevaihdosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    2. 2

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. 6

      Annikki Tähden uurna laskettiin – ”Hän olisi kuulunut taiteilijakukkulalle”

    7. 7

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    8. 8

      Kadonnut nainen löytyi poikkeuksellisella tavalla Floridassa – oli säilönyt tuoksuaan purkkiin

    9. 9

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    10. 10

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    2. 2

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. Näytä lisää