Digitoday

Valikko

Bon voyage tosiaan: Mac-käyttäjien vuoro raivostua SimCitystä

Nyt myös Mac-pelaajat pääsevät matkustamaan SimCityyn, mutta monen pelaajan matka tyssäsi jo kaupungin porteille.

Electronic Arts joutui keväältä tuttuun tilanteeseen selittäessään pelaajien kohtaamia vaikeuksia kaupunkipeli SimCityn kanssa.

Asiasta kertoo muun muassa TUAW-blogi. Sen mukaan lukuisat Mac-pelaajat eivät pystyneet edes asentamaan peliä, jonka julkaisu Applen tietokoneille oli jo viivästynyt eri otteisiin.

Ongelmia on ilmennyt myös aivan uusilla tietokoneilla MacBookeista iMaceihin. Pelkkään pelin lataamiseen vaadittiin eräässä tapauksessa EA:n Origin-pelipalvelun asennus uudestaan kolmeen otteeseen.

Kun pelin saa asennettua, pelaajat ovat saattaneet kohdata hidastelua, eikä pelaaminen koko ruudun tilassa ole välttämättä onnistunut. Tilanne palauttaa muistiin SimCityn pc-julkaisun, jonka jälkeen lukuisat pelaajat eivät päässeet ollenkaan sisälle peliin palvelinten ruuhkauduttua.

Täytyy kuitenkin muistaa, että psykologialla voi olla osansa sopassa. Koska pelaajat muistavat hyvin SimCityn katastrofaalisen julkaisun pc:llä, voi kynnys raportoida ongelmista Mac-version kanssa olla selvästi tavallista alhaisempi.

EA:n mukaan pieni määrä pelaajia on kohdannut ongelmia ja niitä on ratkottu mahdollisimman nopeasti. Nyt ainakin asennusongelmien pitäisi yhtiön mukaan olla historiaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    2. 2

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    8. 8

      Google Maps saa tervetulleen niksin – miksei tätä ollut jo alusta alkaen?

    9. 9

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    10. 10

      Anu Hälvä kertoo Apu-lehdelle, miksi vetäytyi julkisuudesta – blondirooli kävi raskaaksi: ”Minua sanottiin Suomen toiseksi tyhmimmäksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    5. 5

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    8. 8

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    2. 2

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    6. Näytä lisää