Digitoday

Microsoftin Ballmer puskettiin ulos

Julkaistu:

AllThingsD-blogin lähteet kertovat, että Microsoftin pääjohtajan lähtö ei ollut suunniteltu eikä niin sujuva kuin on annettu ymmärtää. Käytännössä Ballmer joutui lähtemään vastoin tahtoaan.

Steve Ballmerin eropäätös oli teknisesti hänen omansa, mutta käytännössä hänelle ei jäänyt juuri vaihtoehtoja.

Näin kertoo Wall Street Journalin AllThingsD-blogi, joka kertoo haastatelleensa kymmeniä asiasta tietäviä henkilöitä.

Ballmerin johdolla Microsoftissa on suunniteltu merkittävä organisaatiomuutos. Sen toteuttaminen on juuri päässyt alkuun. Ballmer olisi halunnut jäädä ohjaamaan uudistusta ja laajemminkin Microsoftin muutosta kohti laitteita ja palveluja tarjoavaa yritystä.

Edessä
ongelmia

Ballmerin suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet, sillä paine häntä vastaan kasvoi liian suureksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Microsoftia ja Ballmeria on jo pitkään syytetty siitä, että yhtiö ei ole pystynyt ottamaan johtoasemaa it-alan kehityksessä. Vaikeuksia on ollut erityisesti tableteissa ja älypuhelimissa, eikä Windows 8 ole vielä parantanut tilannetta – pikemminkin päinvastoin.

AllThingsD:n lähteiden mukaan tilanne kärjistyi sijoitusyhtiö ValueActin johdosta. Yhtiö on hankkinut merkittävän osuuden Microsoftista. ValueAct uhkaa yrittävänsä hankkia yhden paikan Microsoftin hallituksesta vastoin nykyjohdon tahtoa. Yksi sijoitusyhtiön vaatimuksista on Ballmerin lähtö.

Ballmer suostui lähteiden mukaan jo kerran nopeuttamaan poistumisensa aikataulua. Microsoftin hallitus kuitenkin katsoi, että Ballmerista on tullut liian kiistanalainen hahmo. Jos hän jatkaisi toimitusjohtajana, ValueAct saisi hankkeensa helpommin läpi.

Ballmer oli ilmeisesti suunnitellut jäävänsä pitemmäksi aikaa, mutta tilanne muuttui nopeasti. Hänellä ei enää ollut hallituksen täyttä tukea. Niinpä Ballmer päätti ilmoittaa eroavansa vuoden sisällä. Uuden toimitusjohtajan etsintä on jo aloitettu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    4. 4

      Game of Thrones -tähti juhli yön Helsingissä – häkeltyi hänestä seonneista suomalaisista

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Virpi Sarasvuo poistui yllättäen Ylen tiimistä – tämä kaksikko on hiihdon asiantuntijana ensi talvena

    7. 7

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    8. 8

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    9. 9

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    10. 10

      Raju maastopalo raivosi Gran Canarialla – suomalaispariskunta onnistui pakenemaan täpärästi liekkejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    8. 8

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    9. 9

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    10. 10

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    4. 4

      Game of Thrones -tähti juhli yön Helsingissä – häkeltyi hänestä seonneista suomalaisista

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. Näytä lisää