Digitoday

Kasvoilla maksaminen tulee: "Käytössä 6–8 viikossa"

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalainen Uniqul uskoo tuovansa kasvotunnistemaksamisen pian käyttöön Helsingissä. Myös suuri kansainvälinen supermarketketju on yhtiön mukaan kiinnostunut keksinnöstä.

Kasvotunnistuksella toimivaa maksamista kehittävä suomalaisyritys Uniqul kertoo tuovansa maksujärjestelmänsä pian käyttöön. Järjestelmä on käytännössä jo rakennettu, ja yhtiöllä on kunnianhimoiset aikatavoitteet.

– Esittelemme maksujärjestelmää kauppiaille 4–5 viikon kuluttua, ja se tullee käyttöön ensimmäisissä kaupoissa 6–8 viikossa, Uniqulin toimitusjohtaja Oscar Tuutti sanoo It-viikolle.

Uniqulilla ei ole vielä sopimuksia järjestelmän käyttöönotosta, mutta neuvotteluja käydään yhtiön mukaan koko ajan.

– Aloituspaikkaa ei ole vielä varmistettu, mutta olemme keskustelleet usean Helsingin keskustan liikkeen kanssa. Aloitus nähdään noin 2–3 liikkeessä, Tuutti sanoo.

Uniqulin maksujärjestelmä tunnistaa käyttäjän pelkästään kasvojen perusteella ilman mitään maksuvälinettä. Tuutin mukaan maksutapahtuma lyhenee Uniqulin järjestelmän avulla alle viiteen sekuntiin, mikä erottaa sen kännykässä tai maksukortissa olevan sirun avulla toimivasta nfc-maksamisesta.

– Näemme, että tästä on oikeasti etua kaupoille, hän sanoo.

Järjestelmä erottaa
jopa kaksoset toisistaan

Kilpailu uusissa maksuteknologioissa on parhaillaan kiristymässä, ja Uniqulin maksujärjestelmän valttikortit ovat sen nopeus ja turvallisuus. Yhtiön kehittämää kasvotunnistusta ei Tuutin mukaan pysty huijaamaan.

– Ihmisen kasvot ovat todella uniikit. Järjestelmän tehokkuudesta kertoo se, että se kykenee hyvin erottamaan kaksoset toisistaan, hän sanoo.

Käyttäjästä otetaan järjestelmään kuva ensirekisteröinnin yhteydessä, ja maksutapahtumassa käyttäjän kasvoja verrataan tietokannassa olevaan kuvaan.

– Esimerkiksi silmälasit tai kevyt parrankasvu eivät tule olemaan este tunnistukselle, ja järjestelmä oppii myös tunnistamaan käyttäjän ulkonäön muutokset kuten kesäparran. Lisäksi aloituskuva voidaan vaihtaa uuteen, Tuutti sanoo.

Epävarmoissa tapauksissa järjestelmä varmistaa käyttäjän henkilöllisyyden pin-koodilla. Tuutti arvioi, että noin kaksi käyttäjää sadasta joutuu silloin tällöin syöttämään maksamisen yhteydessä myös numerosarjan.

"Laitteet maksavat
itsensä takaisin"

Uniqul on kehittänyt itse laitteidensa ohjelmiston, mutta varsinainen rauta ostetaan ulkopuolelta. Turvallisuudessa suomalaisyhtiö luottaa ulkopuolisiin servereihin.

Yhden Uniqul-maksupäätteen hankintakustannukset ovat kaupalle noin 800–1 000 euroa, ja lisäksi tulee kuukausittainen ylläpitomaksu. Hinta on uuteen maksuteknologiaan nihkeästi investoivien kauppojen näkökulmasta korkea, mutta Tuutti uskoo laitteiden houkuttavuuteen.

– Järjestelmä tulee maksamaan itsensä takaisin ensimmäisen vuoden aikana maksutapahtuman tehokkuutta lisäämällä. Kovassa käytössä olevat toimipisteet muuttuvat kannattaviksi jo 1–2 kuukaudessa, hän väittää.

Maksujen käsittelyyn Uniqul käyttää tällä hetkellä PayPalia, johon järjestelmän käyttäjille perustetaan tili. Lisäksi yhtiö toivoo solmivansa pikapuoliin sopimuksen myös Netsin (entinen Luottokunta) kanssa, jolloin suomalaisten maksukorttien haltijat olisivat järjestelmän piirissä.

"Kansainvälinen kauppaketju
alustavasti mukana"

Kun Uniqul on testannut järjestelmänsä toimintavarmuuden Suomessa, on maksupäätteitä tarkoitus alkaa myydä myös maailmalle. Kiinnostusta on jo herännyt.

– Sopimuksia ei ole kirjoitettu, mutta maailman suurimpiin lukeutuva supermarketketju on alustavasti mukana. Lisäksi toteutamme erään lentoyhtiön kanssa pilottihankkeen, Tuutti kehaisee.

Hän mainitsee mahdollisista vientimaista ohimennen Yhdysvallat ja Australian. Viennin käynnistämiseen 16 henkeä työllistävä yhtiö tarvitsee kuitenkin rahaa, ja sitä etsitään parhaillaan.

– Haemme tällä hetkellä aktiivisesti suomalaisilta enkelisijoittajilta rahoitusta. Pystymme pitämään tällä hetkellä ohjelmistokehittäjät ja pienen bisnestiimin leivissämme, mutta muuten töitä tehdään hyvin paljon hartiavoimilla ja omilla säästöillämme, Tuutti sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    3. 3

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. 6

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    7. 7

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    8. 8

      Yle ja HS: Hampurin poliisilla tiedot kolmesta Turun puukotuksen epäillystä

    9. 9

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    10. 10

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. 6

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    3. 3

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. Näytä lisää