Digitoday

Valikko

Piraattilataaminen romahti – tekijänoikeusjärjestöillä jo uusi kohde

Julkaistu:

Tutkimusten mukaan piraattitiedostojen lataaminen on muutamassa vuodessa suorastaan romahtanut. Tekijänoikeusjärjestöjen mukaan syy on uusissa laillisissa ja laittomissa verkkopalveluissa.

Laittomien nettilatausten määrä on tutkimusten mukaan laskussa, ja nuoriso suhtautuu nettipiratismiin vuosi vuodelta kielteisemmin.

Näihin tuloksiin on tultu Norjassa ja Suomessa tehdyissä tutkimuksissa. Suomen tekijänoikeusjärjestöjen mukaan kyse on osittain vain piratismin muotojen muutoksesta. Sen sijaan, että esimerkiksi elokuvatiedosto ladattaisiin tietokoneelle, elokuvia tai tv-ohjelmia striimataan verkosta niitä luvattomasti esittävistä nettipalveluista.

–  Esimerkiksi Turkissa toimii verkkopalvelu, josta voi katsoa elokuvia YouTuben tapaan. Palvelu saa rahoituksensa sivustolle myydyistä mainoksista, sanoo projektijohtaja Lauri Kaira luovia aloja edustavasta Lyhty-järjestöstä.

– Minun käsitykseni mukaan tämä on helppoutensa takia nopeimmin kasvava laittoman tarjonnan muoto.

Latausmäärät
romahtivat

Norjassa tehdyn tutkimuksen mukaan nettipiratismi on suorastaan romahtanut. Norjalaisen Norwaco-tekijänoikeusjärjestön vuosittaisessa teettämässä tutkimuksessa (pdf) selvisi, että Norjassa ladattiin vuonna 2012 laittomasti 210 miljoonaa musiikkitiedostoa, kun vielä vuonna 2008 laittomasti ladattujen tiedostojen määrä oli 1,16 miljardia kappaletta.

Myös elokuvien ja tv-ohjelmien laiton lataaminen oli norjalaistutkimuksen mukaan vähentynyt samaan aikaan suunnilleen puoleen.

Norwacon vuosittainen raportti perustuu kyselytutkimukseen, johon kerätään haastatteluja pitkin vuotta helmikuusta joulukuuhun. Vastaajia pyydetään kertomaan latauksistaan viimeisen viikon aikana. 

Suomessa yhtä tarkkaa, latausmääriä kartoittavaa tutkimusta ei ole tehty. Tarkin vuosittainen tutkimus Suomen piratismista on Tekijänoikeusbarometri, joka on luovan alan järjestöjen Lyhty-yhteistyöhankkeen vuosittain Taloustutkimuksella teettämä kyselytutkimus.

– Meillä on tutkittu aikasarjana, kuinka monessa kotitaloudessa ladataan, kertoo Lauri Kaira.

– Sen lisäksi on tutkittu sitä, kuinka nuorison asenne piratismia kohtaan on muuttunut.

Nuorison kohdalla muutos on ollut suurinta. Vuoden 2012 Tekijänoikeusbarometrin mukaan 32 prosenttia 15–24 -vuotiaista vastasi, että heidän kotitaloudessaan on ladattu ladattu internetistä luvattomia musiikki-, video- tai tietokonepelitiedostoja. Vuonna 2009 saman vastauksen antoi 61 prosenttia nuorista.

Viime vuoden Tekijänoikeusbarometrin mukaan piraattimateriaalien striimaus verkosta on jo laajempaa kuin luvaton lataaminen. Tuktimuksen mukaan 40 prosenttia 15–24 -vuotiaista oli kuunnellut tai pelannut nettiin luvatta laitettua musiikkia, elokuvaa tai peliä.

Lailliset palvelut
ja nettiestot vaikuttavat

Kairan mukaan pelkästään laittoman nettikatselun katselu on kuitenkin vain yksi selitys latausmäärien laskulle.

–  Nykyiset nuoret ikäluokat ovat aiempia valvetuneempia. He tiedostavat, että laiton levittäminen on omanlaatuista harmaata taloutta, kehuu Kaira.

– Toinen syy ovat helpommat lailliset vaihtoehdot kuten Spotify ja muut vaihtoehdot.

Myös norjalaistutkijat ovat selittäneet latausmäärien laskua laillisten vaihtoehtojen paremmalla tarjonnalla.

Toinen syy latausmäärien laskuun on norjalaisten mukaan piraattitiedostoja välittävien verkkosivustojen sulkeminen tai käyttäjien pääsyn estäminen niille. Myös Suomessa tekijänoikeusjärjestöt ovat saaneet oikeudessa läpi päätökset, joiden mukaan operaattorien pitää estää asiakkaidensa pääsy esimerkiksi Pirate Bay -sivustolle.

Järjestöt toivovat Suomessa lakimuutosta, joka antaisi oikeuden uusiin nettiestoihin. Nykyisten lakien mukaan pääsyä johonkin nettiosoitteeseen ei voi estää, jos se sijaitsee EU:n ulkopuolella tai sen ylläpitäjää ei tunneta.

Kairan mukaan lakimuutoksen ansiosta myös asiakkaiden pääsy striimaussivustoille voitaisiin estää nykyistä tehokkaammin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Suomi lentopallon MM-kisoihin!

    4. 4

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    5. 5

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    6. 6

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    7. 7

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    8. 8

      Helsingissä nousi viikonloppuna ennätyskala – tiedätkö mikä tämä outo eväkäs on?

    9. 9

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    10. 10

      Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    4. 4

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    5. 5

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    6. 6

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    7. 7

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    8. 8

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    9. 9

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    10. 10

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Suomi lentopallon MM-kisoihin!

    4. 4

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    5. 5

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    6. Näytä lisää