Digitoday

Lumia 925:a uhkasi Appleakin vainonnut kuolemanote

Julkaistu: , Päivitetty:

Alumiini-Lumia meinasi saada riesakseen ”kuolemanotteen” eli kuuluvuuden äkillisen heikentymisen laitetta kosketettaessa.
Matkapuhelinyhtiö Nokian toukokuussa julkistetun Lumia 925:n rungossa on alumiininen ulkorengas, jonka yhteydessä antenni toimii.

Vaikka alumiiniosat herättivät laitteen suunnittelijoissa runsaasti innostusta, niihin liittyi myös pahoja, kuolemanotteeksi kutsuttuja ongelmia. Se tarkoittaa puhelimen kuuluvuuden äkillistä heikkenemistä, kun laitteen ottaa käteensä.

Nokian mukaan Lumia 925:n antenniongelmia ratkottiin vielä lokakuussa.

– Saimme antennitutkimusten tuloksia, eikä se toiminut lainkaan kuten olisi pitänyt. Olimme jo päättäneet, että laitamme puhelimen tuotantoon. Yhtäkkiä se ei toiminut. Minulle se oli todella pelottavaa. Mietin, mitä oikein aiomme tehdä. Antenniongelma voi helposti hajottaa koko konseptin, Nokian älypuhelimista vastaava design-päällikkö Niilo Alfthan sanoo ZDNetin haastattelussa.

Alfthanin mukaan ongelma ratkesi tutkimus- ja kehitysosaston tuella. Lopulta alumiiniin päädyttiin tekemään lovia, jotka ratkaisivat ongelman.

Alfthan huomauttaa, että muovikuoristen puhelinten suunnittelussa ei ole vastaavaa ongelmaa, koska muovi ei haittaa antennin toimintaa.

Aiemmin myös Applen iPhone-älypuhelimet ovat kärsineet samankaltaisista kuuluvuusongelmista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    4. 4

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

    6. 6

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    7. 7

      Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

    8. 8

      Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

    9. 9

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    10. 10

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    8. 8

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    9. 9

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    4. 4

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

    6. Näytä lisää