Digitoday

Valikko

Apple tutkii iPhone-kuoleman Kiinassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Nainen sai sähköiskun koskettuaan laturissa kiinni olleeseen iPhoneen, paikallismedia raportoi. Apple aikoo tutkia tapauksen juurta jaksain.

Laitevalmistaja Apple suhtautuu hyvin vakavasti tapaukseen, missä kiinalaisen naisen kerrotaan kuolleen sähköiskuun, kun hän käytti Applen iPhone 5 -puhelinta.

Paikallismedian mukaan 23-vuotias nainen oli kotonaan ja tarttui soivaan puhelimeen, kun se oli latauksessa. Seurauksena oli sähköisku ja kuolema. Onnettomuuden kerrotaan tapahtuneen viime torstaina.

– Olemme syvästi suruissamme traagisen tapahtuman vuoksi, ja esitämme surunvalittelumme perheelle. Tutkimme tapauksen täysin, ja teemme yhteistyötä viranomaisten kanssa, Apple lausuu muun muassa South China Morning Post -lehden mukaan.

Oletetun sähköiskun syytä on liian varhaista arvioida, mutta asiantuntijat ovat varoittaneet käyttämästä mitään sähkölaitetta silloin, kun se on latauksessa.

IPhonejen käryämisiä on raportoitu siellä täällä vuosien varrella, mutta kaikki vaikuttavat olleen yksittäistapauksia. Esimerkiksi vuosi sitten Suomessa teinipojan iPhone alkoi savuta voimakkaasti ja syttyi palamaan taskussa. Ensi arvion mukaan kyseessä oli lähes ainutlaatuinen tapahtuma.

Apple oli vaikeuksissa Kiinassa viime keväänä, kun yhtiön koettiin kohtelevan kaltoin kiinalaisia iPhone-asiakkaita. Yhtiö turvautui silloin julkiseen anteeksipyyntöön.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    3. 3

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt: Toisen maailmansodan aikaiset T-34-panssarivaunut ajavat Parolannummella

    6. 6

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    7. 7

      Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

    8. 8

      Iskelmälegenda Annikki Tähti on kuollut

    9. 9

      Annikki Tähden ura oli vertaansa vailla – kiersi keikkalavoja kuudella vuosikymmenellä

    10. 10

      Piisamit söivät Aake Kallialan laiturin, epäilee nyt ahmattien siirtyvän Asuntomessuille: ”Harvalla piisamilla on kivitalo Saimaalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    7. 7

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    10. 10

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    3. 3

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt: Toisen maailmansodan aikaiset T-34-panssarivaunut ajavat Parolannummella

    6. Näytä lisää