Digitoday

Valikko

EU uhkaa lopettaa lentotietojen luovutuksen USA:lle

Vakoiluväitteiden nostattama kuohunta Yhdysvaltain ja EU:n välillä kiihtyy presidentti Obaman liennytysyrityksistä huolimatta. Nyt EU on uhannut peruuttaa Yhdysvalloille tärkeitä tiedonjako-ohjelmia, kertoo talouslehti The Financial Times.

EU:n sisäasioista vastaava komissaari Cecilia Malmström on uhannut laittaa Yhdysvalloille tärkeitä tiedonjako-ohjelmia jäihin, jollei Yhdysvallat kykene todistamaan kunnioittavansa EU:n tietosuojalakeja.

Kyse on sopimuksista, jotka antavat Yhdysvaltain viranomaisille pääsyn tietoihin eurooppalaisista rahoitustapahtumista ja lentoliikenteen asiakastiedoista, talouslehti The Financial Times kertoo.

EU-päättäjät ovat kimpaantuneet väitteistä, joiden mukaan Yhdysvallat olisi vakoillut myös eurooppalaisia yrityksiä ja lähetystöjä. Talousalueiden kiristyneet välit uhkaavat häiritä ensi viikolla alkavia vapaakauppaneuvotteluja EU:n ja Yhdysvaltain välillä, eivätkä presidentti Barack Obaman liennytysyritykset ole onnistuneet rauhoittamaan tilannetta.

– Keskinäinen luottamuksemme on vakavasti heikentynyt, ja odotan, että Yhdysvallat tekee kaikkensa korjatakseen tilanteen, Malmström kirjoitti Yhdysvaltain sisäisestä turvallisuudesta vastaavalle ministerille Janet Napolitanolle ja valtiovarainministerin alivaltiosihteeri David Cohenille suunnatussa kirjeessä.

Tiedonjako-ohjelmien peruuttaminen olisi raskas isku Yhdysvalloille, joka teki aikanaan kovan työn päästäkseen käsiksi pankki- ja lentotietoihin ehkäistäkseen terrorismia, FT arvioi. Jopa tuolloinen ulkoministeri Hillary Clinton matkusti Brysseliin vauhdittamaan sopimusten syntyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    2. 2

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    3. 3

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    4. 4

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    5. 5

      Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

    6. 6

      F1-kuskilta harvinaisen raju avautuminen – miten talli reagoi?

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Loton oikea rivi on tässä – ensi viikolla jaossa 2,4 miljoonaa euroa

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Uskoisitko isoäidiksi? Tyrmäävä kaunotar villitsee Instagramissa aistikkailla kuvillaan – mukana koskettava viesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    8. 8

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    9. 9

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    10. 10

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    2. 2

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    3. 3

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    4. 4

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    5. 5

      Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

    6. Näytä lisää