Digitoday

Oikeuspäätös enteilee kopiointikorvauksia tulostimiin

Julkaistu: , Päivitetty:

EU-tuomioistuimen päätöksen vuoksi kopiointihyvitystä saatetaan joutua maksamaan myös tulostimien hinnoissa.
Piratismi on nostattanut voimakkaita tunteita läpi tietotekniikan historian, ja EU-tuomioistuimen tuore päätös jatkanee keskustelua.

Päätöksen mukaan
tekijänoikeuksien haltijoille on maksettava korvauksia käyttäjien toimista, jotka saattavat rikkoa oikeudenhaltijoiden etua. Kuluttajan kannalta merkittävin osa päätöksestä on se, että oikeuden mukaan periaate koskee myös tulostettua aineistoa.

Päätöksen mukaan EU-mailla on velvollisuus antaa tekijänoikeuden haltijoille valta päättää teoksiensa käytöstä. Jäsenillä on vapaus tehdä poikkeuksia sääntöön, kunhan tekijöille taataan kohtuullinen, tarkemmin määrittelemätön korvaus.

Nyt saadun ratkaisun seuraukset ovat vielä osaltaan hämärän peitossa. Tuomiossa oikeusistuin antaa jäsenvaltioille vallan päättää korvauksista. Mikäli korvauksien keräämiseen päädytään, tulostimien ja tulostustarvikkeiden hinnat saattavat nousta tuntuvasti.

Hyvitysmaksut herättävät
suuria tunteita

Käytännössä uusi päätös saattaa johtaa tilanteeseen, jossa musiikista tuttua yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua muistuttava lisämaksu ilmestyy myös tulostimiin ja tulostustarvikkeisiin.

Monille käyttäjille päätös tuntuu vastenmieliseltä, sillä tavallisen kuluttajan on vaikea nähdä oikeudenhaltijoiden kokemia menetyksiä esimerkiksi valokuvaa tulostaessaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Yksi puukotuksen uhreista alle 18-vuotias – neljä potilasta kotiutetaan tänään

    3. 3

      Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

    4. 4

      Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

    5. 5

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    6. 6

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    9. 9

      Sisäministeri Paula Risikko Twitterissä: ”Suomalaista yhteiskuntaa ei nujerreta pelolla ja vihalla”

    10. 10

      Suruliputus koko maahan Turun tapahtumien vuoksi – alkaa heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Yksi puukotuksen uhreista alle 18-vuotias – neljä potilasta kotiutetaan tänään

    3. 3

      Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

    4. 4

      Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

    5. 5

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    6. Näytä lisää